Kokaiinia salakuljetettiin Suomeen kuin elokuvissa – paketteja oli nielty ja aineita matkalaukkujen rakenteissa

9:00img
Julkaistu 06.04.2018 09:33

MTV UUTISET

Suomeen on tuotu viime vuoden aikana useita kiloja kokaiinia Latinalaisesta Amerikasta. Poliisin mukaan aineet tuotiin poikkeuksellisesti maahan suorinta mahdollista reittiä.

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi viime vuoden aikana tapahtunutta kokaiinin maahantuontia ja levitystä koskevan esitutkinnan.

Esitutkinnassa on selvitetty, että ulkomaalaisten ja suomalaisten muodostama maahantuontiorganisaatio on salakuljettanut kolmella eri kerralla yhteensä noin neljä ja puoli kiloa kokaiinia Latinalaisesta Amerikasta Suomeen.

– Kokaiinia on salakuljetettu Suomeen kehonsisäisesti ja matkalaukkujen rakenteisiin piilotettuna. Salakuljetusmatkat tehtiin lentäen helmikuussa, kesäkuussa ja syyskuussa. Salakuljettajia oli useita, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kaarle Lehmus Helsingin poliisilaitokselta.

Takavarikkoon yli kilo

Tiedotteen mukaan poliisi on takavarikoinut esitutkinnan aikana noin 1,4 kiloa kokaiinia, loput salakuljetetuista huumeista on todennäköisesti myyty Helsingissä. Käyttäjille kokaiinia on myyty noin 100–150 euron grammahintaan. Salakuljetetun kokaiinin kokonaisarvo on siis noin 450 000 – 675 000 euroa.

Kokaiinikauppaan liittyvät maksutapahtumat on suoritettu käteisellä rahalla ja virtuaalivaluutta bitcoineilla. Poliisi on takavarikoinut myös osan huumerahoista.

– Tässä rikoskokonaisuudessa on erityistä se, että huumeet tuotiin Suomeen suorinta mahdollista reittiä ilman välikäsiä. Salakuljetettu kokaiini on sen vuoksi ollut poikkeuksellisen vahvaa. Normaalisti kokaiini tulee Suomeen välikäsien kautta esimerkiksi muualta Euroopasta. Välikädet laimentavat kokaiinia ja Suomeen päätyy yleensä jatkettua tavaraa, joka on huomattavasti laimeampaa, Lehmus selventää.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna yhteensä seitsemän henkilöä, joista viisi on edelleen tutkintavankeudessa. Heidän joukossaan on miehiä ja naisia, suomalaisia ja ulkomaalaisia.

Tapauksia on tutkittu törkeinä huumausainerikoksina.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos