Kokaiinia käyttäjien määrä on lisääntynyt Euroopassa – Myös yliannostuksista johtuvia kuolemia on enemmän

25.BHKNG0
Huumeiden yliannostuksesta johtuvien kuolemien määrä on kasvanut Euroopassa viime vuosina.© Paul Bock / Alamy Stock Photo
Julkaistu 07.06.2018 14:58

MTV UUTISET – STT

Kokaiinin käyttö on lisääntynyt ympäri Eurooppaa, kertoo Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen huumeraportti.

Raportti tarkastelee huumausaineiden käyttöä nuorten aikuisten parissa. Nuorilla aikuisilla tarkoitetaan 15–34 vuotiaita.

Kannabis on  raportin perusteella yhä Suomessa yleisimmin käytetty huumausaine.

Raportin aineisto on kerätty kaksi vuotta sitten. Raportin mukaan huumeiden yliannostuksesta johtuvien kuolemien määrä on kasvanut Euroopassa neljänä peräkkäisenä vuonna.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa