Kokaiinista kärähtänyt Miro Aaltonen siirtyy Sveitsin liigassa pelaavan SC Bernin riveihin.
Aaltonen oli jo aiemmin talvella tehnyt kaudet 2025-27 kattavan sopimuksen Bernin kanssa, mutta kokaiinikäryn takia Klotenista potkut saanut Aaltonen siirtyy Berniin jo loppukaudeksi.
Lue myös: Miro Aaltoselle pelikielto kokaiinin käytöstä
Sveitsin urheilun eettinen keskus ja antidopingjärjestö Swiss Sport Integrity tiedotti aiemmin keskiviikkona antaneensa Aaltoselle kuukauden mittaisen pelikiellon kokaiinikärystä.
Aaltonen on ollut väliaikaisessa pelikiellossa 17. tammikuuta alkaen, joten Aaltonen saa liittyä uuden seuransa riveihin jo ensi viikon tiistaina.
– Aaltonen pahoittelee vilpittömästi tekoaan. Hän on ilmaissut tämän selkeästi, painokkaasti ja uskottavasti useissa henkilökohtaisissa keskusteluissamme. Huolellisen harkinnan jälkeen olemme päättäneet lisätä Miron joukkueesemme jo nyt, SC Bernin toimitusjohtaja Marc Lüthi kertoo tiedotteessa.
– Jokainen voi tehdä virheen ja ansaita toisen mahdollisuuden. Ratkaiseva asia on, miten hoidat asian. Miro on pyytänyt anteeksi ja hyväksynyt rikkeensä seuraukset.
Bernin päävalmentajana toimii Jussi Tapola.