Kokenut maastopyöräilijä ja metsästysharrastaja Mikko "Peltsi" Peltola järkyttyi UKK:n kansallispuiston ampumisesta – "Käsittämättömän ikävältä tuntuu"

2:30img
Kokenut maastopyöräilijä Mikko "Peltsi" Peltola järkyttyi kansallispuiston ampumisesta – katso haastattelu videolta.
Julkaistu 18.10.2020 19:12
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Suru-uutinen Lapin erämaassa tapahtuneesta metsästysturmasta tavoitti myös suosikkijuontajana ja kokeneena eränkävijänä tunnettun Mikko “Peltsi” Peltolan lauantaina päivällä.

Hän pitää onnettomuutta hyvin poikkeuksellisena ja järkyttävänä niin pyöräseurueen, omaisten kuin laukauksen ampuneen metsästäjänkin kannalta.

– Todella surullisia uutisia nämä. Meillä on tosi isot metsäalueet ja tuollaista kun tapahtuu, niin kyllähän se käsittämättömän ikävältä tuntuu, hän sanoo.

– Olen itsekin ainoastaan lehtitietojen varassa, mutta jos pyöräilijät ovat merkityllä reitillä kulkeneet laajalla alueella ja näin on tapahtunut, niin täytyyhän kyse olla myös valtavan huonosta tuurista. Toki poliisi sitten aikanaan kertoo, mitä siellä on oikeasti tapahtunut.

Peltola on itse harrastanut metsästystä vuodesta 2009 saakka, kun hän aloitti Erätulilla -ohjelman juontajana. Lajin suhteen hän kokee vielä olevansa “keltanokka”. 

– Metsästäjänä kuitenkin tiedän, että pitää olla hirveän tarkka. Metsästys vaatii tosi vastuullista otetta. On tärkeää, että riistalaukaukset ovat turvallisia ja varmoja. Olen itse monta kertaa jättänyt metsästystilanteessa kokonaan ampumatta, jos en ole ollut ihan tasan varma, että osun kunnolla.

Lue myös: Metsästäjä ampui maastopyöräilijän kuoliaaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa – poliisi tutkii törkeää kuolemantuottamusta

Kuunteli laukauksia pyöräretkellään

Noin kaksi viikkoa sitten Peltola oli itsekin hirvimetsällä Lapin alueella. Metsästyksen lisäksi Peltola hän harrastaa aktiivisesti muun muassa maastopyöräilyä.

Lauantaina hän vaali aktiviteettia Hämeessä Evon retkeilyalueella. Turvallisuusseikat nousivat tuolloin myös kokeneen luonnossaliikkujan mieleen.

Facebook-päivityksessään Peltola kertoi pukeutuneensa pukeutuneensa pyöräilleessään kirkkaanpunaiseen takkiin, koska “paukkeesta päätellen päättyi usean hirven päivä.” Samaan hän kannustaa myös muita luonnossaliikkuja.

Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.

– Jos on metsästysaikaan liikkeellä luonnossa, ei ole pahitteeksi pukeutua värikkäästi. Minulla itselläni on ainakin silloin turvallisempi olo. Se on vähän sama, kuin käyttäisi pimeällä heijastimia. Ei luonnossa liikkujalla ole syytä mitenkään maastoutua, vaikka kirkkaaseen pukeutumiseen ei myöskään pidä mitenkään tuudittautua, hän pohtii.

Peltola painottaa, että vastuu turvallisuudesta on lopulta aina sillä, joka aseen liipaisinta painaa. Hänen mukaansa turvallisuusasioita painotetaan metsästyspiireissä erittäin voimakkaasti.

– Se on ihan yleinen juttu, että pitää olla tosi varovainen ja vastuullinen. Kaikki metsästys tähtää siihen, että se olisi turvallista, hän toteaa.

Lue myös: Maastopyöräilijän ampuminen Lapissa on jo toinen kuolemaan johtanut metsästysonnettomuus tänä syksynä

Tästä on kyse

Urho Kekkosen kansallispuistossa Lapissa sattui eilen aamupäivällä maastopyöräilijän hengen vienyt metsästysonnettomuus. Lintumetsällä yksin ollut metsästäjä oli ampunut laukauksen, joka osui 30-vuotiaaseen maastopyöräseurueen jäseneen. Pyöräilijät liikkuivat merkityllä reittialueella.

Poliisi on vahvistanut, että metsästäjän luvat olivat asianmukaiset. Lain mukaan paikalliset saavat metsästää kansallispuistoissa, ulkopaikkakuntalaisilla ei lupia myönnetä.

Maastopyöräseurueen muut jäsenet soittivat hätänumeroon, mutta pelastajat eivät ehtineet ajoissa syrjäiselle turmapaikalle erämaahan. Pelastajat joutuivat tulemaan paikalle maateitse, koska lentokeli tapahtuma-aikaan oli huono. Lapissa on satanut viikonlopun aikana paikoin jopa 40 senttiä lunta.

Poliisi ei epäile, että tekoon ei liity tahallisuutta. Tapausta tutkitaan silti törkeänä kuolemantuottamuksena. 

Juttuun täsmennetty kello 19.35, että Evo ei ole kansallispuisto vaan retkeilyalue.

Lue myös: Laukaus tappoi UKK:n kansallispuistossa – miten metsästys voi olla sallittua retkeilijöiden suosimalla alueella? Näin sanoo laki

Tuoreimmat aiheesta

Metsästys