Kokkolassa vetyvuoto: "Jonkinlainen räjähdys sattui"

Kokkola, Kuvakaappaus Google Mapsista
Julkaistu 20.08.2015 15:25

MTV UUTISET - STT

Kokkolassa Woikosken vetytehtaalla on sattunut puolenpäivän jälkeen onnettomuus, jossa vetyä pääsi vuotamaan prosessista.

Tapauksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä vaaraa tehdasalueen ulkopuolella.  

Toimitusjohtaja Kalevi Korjulan mukaan yhden tuotantolinjan loppupään puhdistusyksikössä sattui jonkinlainen räjähdys.  

Aluksi epäiltiin tulipaloa, ja se luokiteltiin suurpaloksi. Pelastuslaitoksen mukaan tilannekuvaa hämmensi ensin suuri höyrypilvi. Tarkempaa tietoa vuotaneesta aineesta ei pelastuslaitoksella silloin ollut.  

Pelastuslaitoksen mukaan tehtaalla käsitellään syttyviä kaasuja, ja tilanteeseen reagoitiin täydellä voimalla. Paikalle hälytettiin tusinan verran pelastuslaitoksen yksiköitä. Iltapäivällä niistä osa jäi vielä vartiointitehtäviin.

Korjulan mukaan tuotanto voi jatkua kahdella muulla linjalla. Tuotantorakennus sijaitsee suurteollisuusalueella.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa