Salkkareiden 25-vuotisjuhlakuva tuo yhteen koko Pihlajakadun väen.
Salatut elämät täyttää tammikuussa 25 vuotta. Suosikkisarjan syntymäpäivää juhlistetaan 25. tammikuuta Finnkinon Tennispalatsilla Helsingissä.
Salattujen elämien 25-vuotisjuhlakuva on julkistettu. Suosikkisarjan näyttelijät poseeraavat hyväntuulisessa otoksessa ykköset yllään.
Lue myös: Paljastuksia Salkkareiden juhlajaksosta – Pihlajakadulla on hyvästien aika
Salkkarit jää joulutauolle perjantaina 22. joulukuuta ja palaa maanantaina 29. tammikuuta MTV3:lla ja MTV Katsomossa. MTV Katsomo+ -tilaajille jaksot ovat katsottavissa jo perjantaina 26. tammikuuta.
Salkkareiden 25-vuotispäivänä 25. tammikuuta 2024 Finnkinon elokuvateattereissa ympäri Suomen nähdään sarjan juhlajakso. Kyseessä on ainutkertainen kokonaisuus, jollaista ei tv:ssä tulla näkemään. MTV Uutiset on mukana päivässä ja uutisoi päivän käänteistä.
Tulevassa juhlajaksossa Karin elämän perustukset horjuvat, ja mies itse sekä moni muukin miettii, miten väsynyt pienen lapsen isä jaksaa perheen taitekohdassa.
Hanin pitkäaikainen pelko muuttuu salamannopeasti todeksi, ja paikalle osuneen silminnäkijän paniikki on kova.
Marianna on pettynyt kaikkeen ja ottaa tunteen vallassa ohjat käsiinsä. Mikin ja Akin koukeroiset sivupolut johtavat lopulta raa’an totuuden eteen. Kuka joutuu tilille ja kuka saa luodista? Pihlajakadulla on syvällä sydämessä tuntuvien hyvästien aika.