Kolmas nainen -yhtyeen riveistä tuttu kitaristi Timo Löyvä on kuollut.
Kolmas nainen -yhtyeen kitaristi Timo Löyvä on kuollut 59-vuotiaana. Löyvän kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Löyvä toimi bändin kitaristina vuodesta 1982 vuoteen 1989 ja hän teki paluun bändin riveihin uudelleen vuonna 2009.
Kolmas Nainen muistelee Löyvää Facebook-julkaisussa. Yhtye kertoo Löyvän kuolleen "nopeasti kulminoituneeseen sairauteen".
– Timo oli meille ensi sijassa ystävä, ja vasta toissijaisesti bändikaveri. Semmoinen asetelma on yhtyeessämme ollut muutenkin.
Julkaisussa kuvaillaan Löyvän olleen "sosiaalista liimaa", joka osasi siirtää huomion muualle tarvittaessa.
– Nuku hyvin, ystävämme.
"Rakas ystävä on poissa"
MTV Uutiset tavoitti Pauli Hanhiniemen, joka kertoi aiheesta olevan raskasta puhua tällä hetkellä. Hanhiniemi oli Kolmas nainen -yhtyeen keulakuva, jonka kitaristina Löyvä toimi.
Myöhemmin Hanhiniemi julkaisi Facebook-päivityksen, jossa hän muistelee edesmennyttä Löyvää. Hanhiniemi muistelee Löyvää muun muassa karismaattisena, hauskana ja nopeana.
Hän kertoo olleensa Löyvän ystävä alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Julkaisussa hän kertaa ystävien vaiheita elämän varrelta, muun muassa bändielämää sekä Kanadassa ja Yhdysvalloissa käymistä.
– Lähennyttiin taas entisenhenkiseen svengiin viime vuosina.
– Rakas ystävä on poissa. Puoli vuosisataa hujahti äkkiä. Itkettää.
Löyvä vaikutti urallaan myös Movetron-bändissä.
Movetron-yhtye muistelee edesmennyttä Löyvää Facebook-julkaisussa.
– Kiitos Timo näistä yhteisistä vuosista. Lepää rauhassa, musiikki jää.
Löyvä teki vuosien aikana myös musiikkia eri tv-produktioihin, muun muassa Putoukseen.