Kolme lyhyen ajan sisällä sattunutta kolaria ruuhkautti Kolmostien liikennettä Tampereella iltapäivällä.
Turmat sattuivat iltapäiväruuhkan aikaan pohjoisen suuntaan ajaneessa liikenteessä Tampereen keskustasta etelään.
Pahimmin pelti rytisi viiden auton ketjukolarissa Lahdesjärven kohdalla noin kello 17. Kolariryppäästä selvittiin kuitenkin melko vähin vammoin, sairaalaan kuljetettiin kolmesta kolarista vain yksi lievästi loukkaantunut.
Pelastuslaitoksen mukaan Helsingin ja Tampereen välisen moottoritien liikenne ruuhkautui työpäivän paluuliikenteessä. Liikenne pääsi kulkemaan kello 18 pohjoisen suuntaan yhtä kaistaa pitkin.