Kolme kuoli ampumisessa Britanniassa – ei epäilyä terrorismista

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 19.07.2016 13:27

MTV UUTISET - STT

Tiistaina kolme ihmistä kuoli ampumisessa uimalan ulkopuolella Englannin itäosissa Spaldingissa Lincolnshiressä.

Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismiepäilystä. Yksi kuolleista on epäilty hyökkääjä, eikä poliisin mukaan muita epäiltyjä ole. Poliisi ei joutunut turvautumaan aseeseen.

Ampuminen tapahtui aamuyhdeksältä paikallista aikaa lähellä keskustaa. Uimala suljettiin ja poliisi pyysi ihmisiä pysyttelemään pois alueelta.

Ensihoitajat yrittivät hoitaa ammuttuja, mutta heidät todettiin kuolleeksi jo ampumispaikalla. Tiistai-iltapäivänä tekijästä tai motiivista ei ollut vielä tietoja.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat