Kolme pidätettiin terrori-iskun suunnittelusta Melbournessa – tarkoitus oli iskeä puoliautomaattiaseilla paikkaan, missä kuolonuhreja tulisi mahdollisimman paljon

melbourne puukkohyökkäys australia
Aiemmin tässä kuussa 30-vuotias mies hyökkäsi puukolla ohikulkijoiden kimppuun Melbournessa. Tilanteessa kuoli yksi ja kaksi loukkaantui. Poliisi ampui hyökkääjän, joka kuoli sairaalassa.EPA
Julkaistu 20.11.2018 07:17
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Australian viranomaiset kertovat pidättäneensä kolme miestä, joiden epäillään suunnitelleen terroristi-iskua Melbourneen.

Poliisin mukaan joukko oli suunnitellut toteuttavansa iskun käyttäen puoliautomaattikivääreitä, joilla he olisivat tappaneet mahdollisimman monta ihmistä mahdollisimman ruuhkaisessa paikassa, kertoo BBC.

21-, 26- ja 30-vuotiaat epäillyt olivat mediatietojen mukaan inspiroituneet ääri-islamilaisesta Isis-järjestöstä. 

Australian viranomaiset kuitenkin painottivat, että kansalaiset eivät olleet vielä missään vaiheessa vaarassa.

Nopeuttivat suunnitelmiaan

Australian poliisin edustaja Graham Ashton totesi medialle, että epäillyt eivät olleet vielä päättäneet varmaa tekopaikkaa, mutta heidän suunnitelmansa olivat edenneet nopeasti viimeisten päivien aikana.

– He ehdottomasti etsivät paikkaa, jossa olisi mahdollisimman paljon väkeä. He yrittivät maksimoida kuolonuhrien määrän, Ashton kertoi.

Miehet olivat myös suunnitelleet hankkivansa seuraavaksi iskussa käytettävät puoliautomaattiset kiväärit. 

Viranomaiset kertovat, että pidätetyt miehet olivat "nopeuttaneet suunnitelmiaan" viimeisen viikon aikana, mutta tiedossa ei ole, vaikuttiko suunnitelmiin Melbournessa tapahtunut toinen terrori-isku. Aiemmin tässä kuussa kauapungissa tapahtui terroristisessa mielessä tehty puukotus, jossa kuoli yksi ja loukkaantui kaksi ihmistä.

0:44img

Aiemmin tässä kuussa Melbournessa kuoli yksi ja haavoittui kaksi terroristisessa tarkoituksessa tehdyssä puukotuksessa.

Seurattiin vuoden ajan

Kaikki kolme pidätettyä olivat Australian kansalaisia, mutta turkkilaista alkuperää. Heidät pidätettiin poliisien tekeässä rynnäkössä.

Viranomaiset olivat seuranneet kolmikon tekemisiä jo viime vuodesta lähtien ja tänä vuonna heiltä kaikilta peruutettiin passit. Pelkona oli, että joukko karkaisi ulkomaille terrorististen tekojen perässä.

– Jos emme olisi toimineet näin aikaisin estääksemme tätä iskua, voin vannoa, että iskun seuraukset olisivat olleet hyytävät, kertoi yksi poliisin edustajista Ian McCartney.

Lue myös: Australian puukkohyökkäyksen tekijä tunnistettu – epäillään yhteyksistä Isisiin

Tuoreimmat aiheesta

Australia