Kolme rekkaa onnettomuudessa Kouvolassa – liukkaus sai ajoneuvon heittelehtimään

Lumisade ja pöllyävä lumi huonontavat ajokeliä. Kuva Liikenneviraston kelikamerasta tieltä 14 Hiismäestä Savonlinnasta 7. joulukuuta 2012 kello 12.24.
Arkistokuva. Kuva ei liity uutiseen.Liikennevirasto
Julkaistu 10.11.2016 10:45

MTV UUTISET - STT

Kymenlaakson Kouvolassa tapahtui aamulla onnettomuus, jossa oli osallisena kolme raskasta ajoneuvoa.

Onnettomuus tapahtui kantatie 46:llä Kouvolan ja Heinolan välillä, kun rekka lähti heittelehtimään liukkauden vuoksi ja kaksi vastaantulevaa rekkaa väisti ojaan.

Päivystävän palomestarin mukaan yksi kuljettaja loukkaantui ja vietiin tarkastettavaksi. Kahden muun rekan kuljettajat eivät loukkaantuneet. Kaikki autot menevät lunastukseen, palomestari kertoi.  

Tie on poikki onnettomuuden takia. Henkilöautoille on järjestetty kiertotie.  
Palomestari ennakoi, että tie saadaan avattua liikenteelle aamupäivän aikana.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa