Kolmemetrinen pyton puri ja raahasi 5-vuotiaan uima-altaaseen Australiassa – "Näin ison mustan varjon tulevan"

Pyton
Kuvituskuva.
Julkaistu 25.11.2022 21:10

Tuulia Kuusela

tuulia.kuusela@mtv.fi

Viisivuotias Beau Blake oli leikkimässä kotipihallaan Australian Byron Bayssa, kun kolme metriä pitkä pyton iski purren ja kuristaen tämän kimppuun, kertoo BBC.

Beaun isä Ben kertoo pojan kävelleen uima-altaan reunalla. Hän uskoo, että käärme oli siellä valmiina odottelemassa uhriaan.

– Näin ison mustan varjon tulevan puskasta ja ennen kuin he osuivat pohjaan, käärme oli kietoutunut kokonaan hänen jalkansa ympärille.

Ilman minkäänlaista itsesuojelua Beaun 76-vuotias isoisä Allan hyppäsi altaaseen ja nosti pojan pois altaasta, kun käärme oli vielä kietoutuneena poikaan.

Beaun isä sai käärmeen irti pojasta oman arvionsa mukaan 20 sekunnissa.

Lue myös: Uskomattomat kuvat! Turvonnut pyton löytyi autotallista – oksensi pian ällistyttävän ateriansa: "Se sai sen ulos suunnilleen minuutissa"

Tämän jälkeen hän piteli pytonista kiinni kymmenisen minuuttia samalla, kun yritti rauhoitella epätoivoisesti Beauta ja isäänsä. Käärme vapautettiin lopulta luontoon.

– Se palasi takaisin rikospaikalle, se tuhma otus.

Beau selvisi lievillä vammoilla. Jalkaan tuli kuitenkin puremahaavoja.

– Putsasimme pojan jalkaa verestä ja lohduttelimme, ettei hän kuole, koska kyseessä ei ollut myrkkykäärme. Poika oli itse asiassa aika hyvässä kunnossa, hänen isänsä Ben kertoi.

– Hän on varsinainen taistelija, Ben lisäsi ja sanoi, että perhe aikoo seurata puremahaavoja tulehduksen merkkien varalta.

Onnellisesta lopusta huolimatta dramaattinen tarina oli silti isän mukaan melkoinen koettelemus.

Lue myös: Ostoskeskuksessa vaelsi lähes 4-metrinen pyton – jahti sulki 140 liikettä ja seiniä revittiin auki

0:22img

Katso, jos uskallat: Tällainen otus sihisi WC-pöntössä Helsingin Pohjois-Haagassa.

Tuoreimmat aiheesta

Australia