Painonnostaja Lyu Xiajoun on antanut positiivisen dopingnäytteen. Xiajoun on voittanut urallaan kolme olympiakultaa.
Viimeisissä kolmissa olympiakisoissa painonnoston kultaa juhlineen kiinalaisen Xiajounin näytteestä löytyi Epo-hormonia. Xiajoun on toistaiseksi suljettuna ulos lajitoiminnasta. Kiinalainen teki historiaa Tokion kesäolympialaisissa, kun hän voitti kultamitalin vanhimpana koskaan. Xiajoun oli tuolloin 37-vuotias.
Xiajoun voitti Riossa ja Lontoossa kultaa 77-kiloisten luokassa. Tokion olympiakulta tuli 81-kiloisten sarjassa. Hän on voittanut tämän lisäksi viisi maailmanmestaruutta ja yhden MM-hopean.
Kiinalaisella on hallussaan 81-kiloisten yhteistuloksen maailmanennätys (378 kiloa). Hänellä oli myös 77-kiloisten maailmanennätykset tempauksessa (177 kiloa) ja yhteistuloksessa (380 kiloa). Nämä tulokset mitätöitiin vuonna 2018, kun kansainvälinen painonnostoliitto IWF muokkasi painoluokkiaan. 77-kiloisten painoluokkaa ei ole enää mukana olympiakisoissa.