Koukussa Kolmiodraamaan -vodcastissa Jari Peltola ja Katja Lintunen käyvät läpi Kolmiodraama-sarjan käänteitä ja peilaavat niitä myös omaan elämäänsä.
Kolmiodraama-ohjelmassa seurataan viiden pääsinkun deittailua kesäisessä Helsingissä. Jokaiselle valitaan kaksi sopivaa kumppania, joihin he tutustuvat aluksi ainoastaan tekstiviestien välityksellä ilman ulkonäköpaineita. Lopulta he valitsevat ehdokkaista toisen ja muuttamaan tämän kanssa yhteen neljäksi viikoksi.
MTV Katsomon uudessa Koukussa Kolmiodraamaan -vodcastissa MTV:n toimittajakaksikko Jari Peltola ja Katja Lintunen puivat jakson käänteitä ja myös omia suhdekuvioitaan viikoittain.
Kolmiodraama-ohjelman ensimmäisessä jaksossa nähtiin, kuinka Sami viestitteli Terhin kanssa kaksimielisiä ja flirttailevia viestejä jo ennen heidän ensimmäistä tapaamistaan. Peltola pohtii, ettei Sami antanut edes toiselle deittiehdokkaalleen Christinalle mahdollisuutta.
– Jostain Terhi aisti, että Samiin vetoaa saman tien syvään päätyyn ja vähän hurjempaa viesti, Peltola sanoo.
– Mielenkiinnolla odotan, minkälaiset treffit heille tulee, koska niitähän ei vielä näytetty, Lintunen jatkaa.
Yllä olevalla videolla Lintunen peilaa tilannetta omaan elämäänsä ja sanoo suoraan, mitä mieltä hän on kaksimielisistä viesteistä ennen tapaamista.
Vodcastin ensimmäisessä jaksossa Peltola ja Lintunen puivat lisäksi Mirellan ja Joonatanin ensitreffejä. Hyvin alkaneet treffit ajautuvat pian hämmentävään tilanteeseen, kun Joonatan kysyy Mirellalta, mitä tämä ostaisi hänelle syntymäpäivälahjaksi ensinäkemän perusteella. Mirella vastaa naureskellen uuden korviksen.
Kaksikko pohtii, voiko noin sanoa ensitreffeillä.
– Joonatan oli laittanut sen korviksen Mirellan takia ja varmaan sen hienoimman korviksen, mikä hänellä on kotona. Ja heti korvis tyrmättiin, Peltola pohtii.
– Minulla tuli vähän paha mieli, mutta toisaalta hyvä, että on saman tien oma itsensä ja täräyttää suoraan asioita, Lintunen jatkaa.
Jaksossa Peltola ja Lintunen pohtivat, millainen on hyvä aloitusviesti deittiaplikaatiossa ja mitä ei kannata sanoa sekä lisäksi toimittajakaksikko muistelee teksti-tv:n deittisivua:
27:26