Kolmiodraama-Samin tunteissa täyskäännös – ihastuu uuteen kumppaniehdokkaaseen: "Hän on hyvin lähellä täydellistä"

1:14img
Katso videolta, miten Samin ja Christinan ensitreffit sujuvat ja kuinka Samin käytös on täysin toisenlaista kuin Terhin kanssa treffaillessa.
Julkaistu 16.04.2024 22:02
Toimittajan kuva

Katri Utula

katri.utula@mtv.fi

Kolmiodraama-sarjassa Terhin kanssa asuvan Samin käytös muuttuu radikaalisti, kun hän päätyy sokkotreffeille Christinan kanssa. Kaksikon välillä on heti lämpöä ja kemiaa.

Kolmiodraama-ohjelman viisi pääsinkkua joutuvat tiistain jaksossa uuden tilanteen eteen, sillä he päätyvät treffeille niiden kumppaniehdokkaiden kanssa, joita he eivät olleet alunperin valinneet jatkoon tekstiviestien perusteella.

32-vuotiaan Samin ja 28-vuotiaan Christinan treffit lähtevät heti hyvin käyntiin ja kumpikin kertoo viehättyvänsä näkemästään.

Sami jopa alkaa avautua Christinalle heti siitä, miten hän koki kahden naisen Christinan ja Terhin kanssa viestittelyn samanaikaisesti hankalaksi.

En jaksa pelata mitään perkeleen Tinder-pelejä, että pyöritetään viittä eri varavaihtoehtoa kerralla, Sami sanoo.

Christina puolestaan korostaa Samille puhumisen tärkeyttä myös vaikeissa asioissa sekä kehumisen ja kehujen vastaanottamisen merkitystä.

Kummallakin ihastusta ilmassa

Christina kertoo ihastuneensa Samin komeaan ulkonäköön ja hymyyn.

Sami oli tosi hymyileväinen ja hänen silmänsä ovat tosi kauniit. Hän otti heti katsekontaktin, mikä minuun aina vetoaa, Christina sanoo.

Samin käytös onkin hyvin erilaista tällä kertaa, sillä Terhin kanssa ensi kertaa tavatessaan Sami ei katsonut Terhiä lainkaan silmiin ja sai tästä myös Terhiltä palautetta.

Vau-efekti-2

Samin ja Terhin yhteiselo on sujunut alusta alkaen varsin riitaisissa merkeissä.

Lue: Kolmiodraama-Sami täräyttää suorat sanat: "Kuulostaa tosi julmalta, kylmältä ja paskalta”

Sami kertoo ihastuneensa Christinan itsevarmuuteen ja siihen, että tämä oli treffeillä täysin oma itsensä. 

Tykkäsin näkemästäni. Pitkät, hulmuavat, vaaleat hiukset kiinnittävät huomion. Ja muutenkin koko olemus, Sami kehuu.

Kommunikointi on joustavampaa, eikä niin intensiivistä kuin se on esimerkiksi Terhin kanssa. Paljon paljon enemmän sellainen, mistä itse tykkään, Sami sanoo.

Suudelmia_ja_sanaharkkaa.-6

Tähän mennessä Sami on lähinnä murjottanut, mutta nyt on toinen ääni kellossa.

Kumpikin kertoo kameroille, että haluaa nähdä toisen uudelleen.

Minun puolestani oli kyllä flirttiä, ja uskon, että Saminkin puolesta oli, Christina kertoo treffien jälkeen.

Jään miettimään yöunissani häntä ja mietin, millaista hänen kanssaan olisi jatkossa.

"Hänessä on tosi monta plussaa"

Sami kertoo, että olisi valinnut Christinan jo aiempien viestien perusteella, jos olisi tiennyt, millainen tyyppi siellä on vastassa.

Jos nyt jälkiviisastellaan, niin hän olisi ollut oikea valinta, Sami sanoo.

Lue lisää: Kolmiodraama-Sami ja Terhi avautuvat suhteensa tilasta: "Kyllä meillä kipinät sinkoilee, mutta ei..."

Jo aiemmin samassa jaksossa nähtiin tilanne, jossa tökerösti aiemmin Terhiä kohtaan käyttäytynyt Sami osoitti myötätuntoa Terhiä kohtaan saadessaan tekstiviestin Christinalta.

Uhka_vai_mahdollisuus_-10 (1)

Sami puhui tiistain jaksossa kauniisti Terhille kaikkien osallistujien yhteisellä illallisella.

Hän kehui Terhin olevan pohjimmiltaan kultainen ihminen, ja sanoi kaikkien kuullen, ettei katunut viestien perusteella tekemäänsä valintaa. 

Samille pisteet tästä, Terhi sanoi ja kiitteli Samin tahdikkuutta ja herrasmiesmäistä käytöstä.

Töllötuomarit puivat Samin muuttunutta olemusta ja treffejä Christinan kanssa:
17:50img

Töllötuomareiden koko jakso katsottavissa myös MTV Katsomossa.

Kolmiodraama MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.

Koukussa Kolmiodraamaan ilmestyy MTV Katsomoon maanantain ja tiistain välisenä yönä - samaan aikaan kuin Kolmiodraama-sarjakin. Jaksot viikkoa etukäteen Katsomo+ -palvelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Kolmiodraama