Kolumbian 60-luvulla alkanut sisällissota loppumassa

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 22.06.2016 19:11

MTV UUTISET - STT - AFP

Latinalaisen Amerikan pisin sisällissota on päättymässä. Kolumbian hallitus ja FARC-sissit ovat saaneet lähes valmiiksi luonnoksen aseleposopimuksesta, joka lopettaisi 1960-luvulla alkaneen sisällissodan.

Verenvuodatuksessa on kuollut virallisten arvioiden mukaan noin 260 000 ihmistä.

– Torstai 23. kesäkuuta on sodan viimeinen päivä, tviittasi FARC:n neuvottelijoihin kuuluva Carlos Lozada keskiviikkona.

Aseleposopimuksen pohjalta on tarkoitus luonnostella rauhansopimus, joka on määrä allekirjoittaa heinäkuun lopussa.

Maaseutuväestön kansannousuna alkanut konflikti on vuosien mittaan vetänyt mukaan yhteenottoon lukuisia aseellisia ryhmittymiä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat