Kolumbiassa räjähdeisku: Kahdeksan poliisia kuollut

Kolumbian lippu
Kolumbia on kärsinyt vuosikymmeniä kestäneestä konfliktista valtion ja eri ryhmittymien välillä.AP Photo
Julkaistu 03.09.2022 05:53

MTV UUTISET – STT – AFP

Etelä-Amerikassa Kolumbiassa tehdyssä räjähdeiskussa kuoli perjantaina kahdeksan poliisia. Isku tapahtui maan lounaisosassa.

Paikallispoliisin mukaan isku tehtiin poliisipartiota vastaan. Hänen mukaansa isku tehtiin räjähteillä ja poliisit tapettiin lopuksi tuliaseilla.

Viranomaiset eivät vielä ole nimenneet ketään iskun tekijäksi.

Kyseessä on vakavin Kolumbian viranomaisiin kohdistunut isku sitten presidentti Gustavo Petron virkakauden alkamisen. Maan ensimmäinen vasemmistolainen presidentti aloitti toimensa kuukausi sitten.

Kolumbia on kärsinyt vuosikymmeniä kestäneestä konfliktista valtion ja eri ryhmittymien välillä. Petro on käynnistänyt toimet maan asevoimien toiminnan muuttamiseksi, ja hän on lisäksi käynnistänyt uudelleen neuvottelut Kansallisen vapautusarmeijan (ELN) kanssa. Ryhmä on maassa toimiva järjestäytynyt sissijärjestö.

Petron edeltäjä, konservatiivi Ivan Duque katkaisi neuvottelut ELN:n kanssa Bogotan poliisiakatemiaan vuonna 2019 tehdyn autopommi-iskun jälkeen.

Tuoreimmat aiheesta

Kolumbia