40-vuotias Kim Kardashian elää monen nuoren unelmaa, mutta maineella ja mammonalla on myös nurja puolensa, kirjoittaa viihdetoimittaja Katariina Karjalainen.
Kun keskiviikkona 21. lokakuuta 40 vuotta täyttävän Kim Kardashianin nimi alkoi vilahdella julkisuudessa ensimmäisiä kertoja, hän työskenteli aikansa "it girlin" ja parhaan ystävänsä Paris Hiltonin stylistinä ja vilahti paparazzikuvissa vaalean ystävättärensä "sidekickinä".
Kaikki muuttui kuitenkin peruuttamattomasti vuonna 2007, kun Kardashianin ja räppäri Ray Jayn seksivideo levisi nettiin. Jo samana vuonna televisiossa alkoi pyöriä uusi realitysarja, rikkaan Karadashian-Jennerin perheen elämästä kertova Keeping up with the Kardashians, ja loppu on ollut historiaa.
Alkuun erityisesti Kimin ympärillä pyörineen sarjan varhaiset vaiheet paljastavat, että suurperheen äiti Kris Jenner paiski hartiavoimin töitä tyttärensä eteen. Äiti muun muassa järjesti tyttärensä legendaarisen miestenlehden Playboyn kuviin, joihin Kim vaikutti aluksi suuntaavan jopa hieman vastahakoisesti. Myös riisuuntumisesta kuviin käytiin itkunsekaisia keskusteluja tv-kameroiden edessä.
"Momagerin" kova työ alkoi pikkuhiljaa tuottaa tulosta, ja Kimin vanavedessä paikkansa julkisuuden valokeilassa lunastivat vähitellen myös siskot Khloé ja Kourtney sekä myöhemmin myös pikkusisarukset Kylie ja Kendall.
Ulospäin sisaruskatraan elämä vaikuttaa tarinalta, josta monet someaikakauden nuoret voivat vain haaveilla: kotona asioita pyörittävät kokit ja lastenhoitajat, edustavasta ulkomuodosta huolehtivat huippuammattilaiset ja rahaa vaatteisiin, harrastuksiin ja matkailuun voi upottaa enemmän kuin tavallinen talliainen voi edes haaveilla. Elämä vaikuttaisi toisin sanoen olevan yhtä täydellistä Instagram-kuvaa.
Kun Kim vielä avioitui vuonna 2014 satumaisissa puitteissa räppäri, musiikkimoguli Kanye Westin kanssa, olisi voinut huokaista "ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka".
LUE MYÖS: Kim Kardashianin avioliiton huhutaan rakoilevan – näpäytti juoruilijoita julkaisemalla hempeitä hääpäiväkuvia Kanye Westin kanssa
Viime vuosina Kim Kardashian ei ole ollut esillä enää ainoastaan tosi-tv-sarjansa, somekuviensa tai kansikuviensa vuoksi. Hän on alkanut kouluttautua edesmenneen isänsä Robert Kardashianin jalanjäljissä asianajajaksi, on auttanut vankeja ja heidän perheitään sekä saanut äänensä kuuluviin Valkoisessa talossa tavattuaan presidentti Donald Trumpin jo pariinkin otteeseen keskustellakseen vankiloihin liittyvistä uudistuksia ja vankien tuomioista.
Matkan varrella hän on muuttanut ulkonäköään (joskin kiistää yhä jyrkästi kauneusleikkaukset), pukeutumistyyliään ja jopa puhetapaansa.
Omalla nimellä brändätyt kosmetiikka- ja alusvaatebrändit ovat osoittautuneet niin tuotteliaiksi, että Kim Kardashian West nousi kesällä 2020 jo lähelle arvostetun talouslehden Forbesin miljardöörilistaa myytyään 20 prosenttia KKW Beauty -kosmetiikka brändistään, jonka arvon lehti arvioi kaupan myötä olevan miljardi dollaria. Kardashianin omaisuuden arvioitiin puolestaan olevan noin 900 miljoonaa dollaria.
Seksivideokohusta alkanutta brändäystyötä voinee siis hyvällä omatunnolla sanoa onnistuneeksi, vaikka miljardööristatusta ei vielä suoraan tullutkaan.
LUE MYÖS: Hirmusumma! Kris Jenner paljastaa: Näin paljon Kardashianit tienaavat yhdestä Instagram-kuvasta
Myös Kim Kardashian on kuitenkin saanut maksaa kovan hinnan pääsystään miljonäärikerhoon.
Seksivideosta ja nakukuvista muistutellaan edelleen. Lähes mistä tahansa somekuvassa havaittavasta pienestä yksityiskohdasta voi nopeasti leimahtaa valtava joukkoraivo, jolloin vihaisia ja henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja ei säästellä. Moni myös kyseenalaistaa, ovatko miljoonat ansaittuja, kun ne eivät ole tulleet "oikeaksi työksi" mielletyllä raadannalla.
Kovin isku tapahtui kuitenkin neljä vuotta sitten Pariisissa, kun tähti ryöstettiin muotiviikkojen aikaan aseella uhattuna tämän majapaikkana toimineessa huoneistossa. Kardashian on jälkikäteen kertonut itkeneensä ja anelleensa ryöstäjien edessä, sillä hän ei ollut tilanteessa ökyjulkkis kalliine koruineen, vaan kahden pienen lapsen äiti.
Viime kesänä korttitalo oli ryöstöä seuranneen rauhaisamman jakson jälkeen romahtaa taas, kun Kanye Westin kaksisuuntainen mielialahäiriö nosti päätään ja mies levitti pariskunnan likapyykkejä julkisesti paasaamalla ensin parin henkilökohtaisista aborttikeskusteluista vaalitilaisuudessa tuhansille kuulijoille ja raivoamalla sitten Twitterissä syytäen henkilökohtaisia solvauksia, joiden kohteena olivat vaimo ja anoppi.
Kim Kardashianista jos kenestä voi sanoa, että hän on kuin myyttinen hahmo. Kaikki tietävät hänet, mutta kukaan ei tunne oikeasti. Juuri tästä syystä hän kärsii myös siitä, että hyvienkin tekojen ja pyrkimysten kohdalla hänen tarkoitusperänsä kyseenalaistetaan. Voimme vain arvailla, onko esimerkiksi lakimieheksi kouluttautumisen taustalla julkisuustemppu vai vilpitön tahto.
Sekä Pariisin ryöstön jälkeen että viime kesän aviokriisin yhteydessä myyttisestä hahmosta on kuitenkin hetkittäin nähty vilaukselta hyvin inhimillinen puoli: perheensä puolesta pelkäävä äiti. Sen lähemmäksi tuskin pääsemme koskaan aitoa Kim Kardashiania.