MM-finaalin ranskalaistähden Kylian Mbappén solvaaminen heittää vastenmielisen varjon Argentiinan kaoottisiksi muuttuneiden mestaruusjuhlien päälle, kirjoittaa MTV Urheilun Ossi Karvonen.
Ranskan ja Argentiinan välisen MM-finaalin – jota hehkutettiin jälkikäteen historian parhaaksi – asetelma oli ennakoltakin herkullinen. Hyvin valmennettujen, laatupelaajia pullistelevien joukkueiden vetureina operoivat Lionel Messi ja Kylien Mbappé, lajin kirkkain supertähti ja tämän manttelinperijäksi luonnehdittu maalitykki.
LUE MYÖS: Lionel Messin osumaa MM-finaalissa vaadittiin hylättäväksi, syy nähtävissä tv-kuvista – asiantuntijalta selvä kanta
Kaksikon välillä on ollut myös kohunsa sen jälkeen, kun Messi siirtyi ranskalaisseura PSG:hen elokuussa 2021. Tähdet vaativat oman tilansa, ja nämä kaksi herraa ovat törmäilleet toisiinsa Pariisissa yhdessä kolmennen hyökkääjätähden Neymarin kanssa.
LUE MYÖS: Lionel Messin unelmahetkestä repesi kohu – näin Qatarin MM-kisapomo perustelee Fifan sääntöjä rikkonutta ratkaisua
MM-finaalissa Messi näytti vetäneen pidemmän korren, kun Argentiina eteni 36 vuoden tauon jälkeen mestariksi kaksi osumaa tehneen ja rangaistuspotkukilpailussakin osuneen Messin johdolla. Argentiinalainen valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Maailmanmestaruuden neljä vuotta sitten ottanut Mbappékin loisti Qatarissa. Hän mätti loppuottelussa hattutempun ja osui vielä rankkarikisassakin. Mbappé nappasi myös turnauksen parhaan maalintekijän (8) palkinnon, yhden osuman erolla Messiin.
LUE MYÖS: Lionel Messi pahassa vaaratilanteessa – näin nopea reaktio pelasti supertähdet karmeilta seurauksilta
Arvostettavaa jälkeä, mutta Argentiinan joukkueelta ei sellaista Mbappélle ole herunut.
Sen sijaan turnauksen parhaaksi maalivahdiksi valittu Emiliano Martinez julisti jo kesken pukukoppijuhlien minuutin hiljaisuuden "Mbappélle, joka on kuollut".
Sama meno on jatkunut Argentiinassa. Juhlakulkueessa Martinez piti sylissään leluvauvaa, jonka kasvoilla oli Mbappé-naamari (kuva alla).
Tuo "vauva" ohitti laukauksillaan Martinezin neljästi MM-finaalissa.
Eikä Argentiinan joukkueen suurin sankari ja MM-pokaalia kannatteleva kapteeni Messikään ole esiintynyt täysin edukseen mestaruusjuhlissa, jotka jouduttiin lopulta keskeyttämään vakavien vaaratilanteiden takia.
LUE MYÖS: Hurjaa kuvaa: Argentiinan mestaruusparaati sai fanit sekaisin – innokkaiden juhlijoiden ihmismassa tukki moottoritiet
Kun joku viskasi kesken paraatin Teinimutanttikilpikonna-hahmon Messille, tämä alkoi naureskella ja nakkasi lelun alas bussista. Symboliikka oli selvä. PSG-tähdistä Neymar on aiemmin kutsunut Mbappéa Donatelloksi, joka on yksi kyseisistä kilpikonnahahmoista.
Ja siinä missä sankarit edellä, heitä palvovat fanit perässä.
Sosiaalisessa mediassa on jaettu myös kuvamateriaalia (alla) argentiinalaiskannattajista polttamassa haudattua Mbappéa. Kerrassaan virkistävä näky mestaruusjuhlissa.
Messin ja Mbappén PSG-yhteydellä on varmasti osansa tässä, mutta argentiinalaispelaajien käytös juontanee kuitenkin juurensa Mbappén viime toukokuussa antamiin kommentteihin. Hän puntaroi tuolloin MM-kisojen suosikkeja.
– Eurooppalaisilla on se etu, että pelaamme aina toisiamme vastaan korkeatasoisia otteluja. Argentiinalla ja Brasilialla ei ole Etelä-Amerikassa vastaavan tasoista kilpailua, eikä jalkapallo ole siellä niin kehittynyttä kuin Euroopassa. Tämän takia valtaosa viime vuosina maailmanmestareista on eurooppalaisia, Mbappe kommentoi ESPN:n mukaan.
LUE MYÖS: Lionel Messi voi olla kaikkien aikojen paras, mutta kuinka pitkään? Supertähden manttelinperijän meno ollut vielä hurjempaa: "Tilastot ovat järisyttävät"
Voihan tämä tietysti satuttaa, mutta edellyttääkö se nähdynlaisen käytöksen? Ja lausunto on vieläpä täysin totta. Kilpailun taso seura- ja maajoukkuetasolla on Euroopassa selvästi muuta maailmaa edellä, ja vuodesta 1990 lähtien maailmanmestari on ollut kuudesti eurooppalainen ja kolmesti eteläamerikkalainen. Finaalipaikat ovat jakautuneet samassa suhteessa.
Olisi siis aika lopettaa Mbappén solvaaminen ja keskittyä olennaiseen: upean maailmanmestaruuden juhlimiseen yhdessä, omien ansioiden kautta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.