Portugalin supertähti Cristiano Ronaldo osoitti jälleen kerran pikkusieluisuutensa mitätöimällä urheasti taistellutta Islantia jalkapallon EM-kisoissa.
Cristiano Ronaldo voi tehdä isoja maaleja isoissa otteluissa, mutta suurta urheilijaa hänestä ei tule koskaan.
Ronaldo kitisi eilisen 1–1 yllätystasapelin jälkeen, että Islanti ei edes yrittänyt voittaa ottelua ja ettei joukkueella ole mitään virkaa EM-kisoissa.
– He parkkeerasivat bussin maalinsa eteen, puolustivat, puolustivat ja puolustivat, Ronaldo valitusvirsi kuului.
Jalkapallossa kuten kaikessa muussakin urheilussa tehdään kaikki voitava mahdollisimman hyvän tuloksen eteen. Islannin pelaajamateriaalilla ainoa mahdollisuus pärjätä Portugalin kaltaista mahtimaata vastaan on urhea puolustustaistelu.
Portugalilla ja Ronaldolla oli 90 minuuttia aikaa iskeä riittävästi maaleja EM-lilliputin kaatamiseksi, mutta se ei onnistunut. Se siitä, pulinat pois. Tasapeliin yltänyt joukkue ei ole koskaan vastustajaansa huonompi.
Vielä Ronaldon kommenttejakin halpamaisempaa on se, että hän jätti uutistoimistojen mukaan kättelemättä Islannin pelaajat. Se on alhainen temppu joukkueen kapteenilta, jonka pitäisi pystyä seisomaan selkä suorana myös pettymyksen hetkellä.
Vaikea kuvitella esimerkiksi Italian kapteenin Gianluigi Buffonin näätäilevän samalla tavalla.
Ronaldo haukkui ottelun jälkeen Islannin mentaliteettia pieneksi. Hän taisi puhua itsestään.