Vitoskoriin vajonnut Suomen jalkapallomaajoukkue sai kivikovia vastustajia. Kovasta kohtalosta on turha kitistä inasen vertaa, kirjoittaa MTV Sportin Timo Innanen.
Huuhkajien vastustajat vuoden 2018 MM-kisojen karsintoihin ovat nyt siis selvillä. Karsinnat käynnistyvät ensi vuoden syksyllä.
Suomi arvottiin viiden maan lohkoon I, jossa vastaan asettuvat Turkki, Ukraina, Islanti, ja Kroatia. Jokainen vähääkään lajia seuraava ymmärtää, että Suomi on lähtökohtaisesti lohkonsa heikoin joukkue. Jopa selkeästi.
Mutta, kuten aina ennenkin, se on vain lähtökohta. Esimerkiksi piskuinen Islanti on näyttänyt kuluvissa EM-karsinnoissa mitä voi tapahtua, jos joukkueella on pelillinen identiteetti ja laadukas ja taktisesti valveutunut päävalmentaja. Voi tapahtua paljon. Mutta. Kuinka todennäköistä on, että Suomi saa repaleisen pakettinsa fantastiseen kuntoon syksyyn mennessä? Se onkin jo aivan toinen asia. Selvää on, että uudella päävalmentajalla riittää valtavasti työsarkaa.
Työ joukkueen kanssa pitäisi aloittaa tulevana syksynä - ei vasta ensi vuonna. Suomen karsintalohkoa on turha spekuloida tässä vaiheessa määräänsä enempää. EM-karsinnatkin ovat yhä pahasti kesken.
Nyt Suomen olisikin tärkeintä saada oma pakettinsa syksyn otteluissa siedettävään kuntoon. Mixu Paatelaisen aikakauden jäljiltä ryhmä on surkeassa pelillisessä ja henkisessä tilassa. Kuluvissa EM-karsinnoissa ja tänään suoritetuissa arvonnoissa Huuhkajat sai tismalleen ansionsa mukaan. Surkea tekeminen johtaa surkeisiin tuloksiin. Nyt ryhmällä on vain yksi suunta.
äänestys