Korean olympiajärjestelyt etenevät kriisin taustalla: "Ei vihjettäkään turvallisuusuhasta"

AP_17250303214983
Näkymää Pyeongchangin olympiamaisemista.Copyright 2017 The Associated Press. All rights reserved.
Julkaistu 12.09.2017 09:49

MTV SPORT-STT-AFP-Reuters

Etelä-Korean Pyeongchangiin ensi helmikuuksi suunnitellut talviolympialaiset pystytään järjestämään turvallisesti. Näin vakuutti Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach maanantaina.

Jännitteet Korean niemimaalla ovat viime aikoina kiristyneet entisestään, ja Bach kertoi KOK:n olleen yhteydessä alueen maiden hallituksiin. Bachin mukaan osapuolilta on saatu selvä viesti siitä, että kisat pystytään viemään läpi suunnitellusti.

– Tähän mennessä emme ole saaneet vihjettäkään, että kisoissa olisi turvallisuusuhkia Pohjois-Korean ja muiden maiden jännitteiden takia, Bach vakuutti.

Pyeongchangin kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Lee Hee-Beom puolestaan sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että kisoissa on "täydellisen turvallista". Hänen mukaansa kisojen alkuperäisen suunnitelman tilalle ei ole olemassa mitään B-suunnitelmaa.

Myös Pohjois-Korean urheilijoiden odotetaan ottavan osaa Pyeongchangin kisoihin.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu