Korkeasaaren leijonalauma pieneni: Vanhuuden vaivat johtivat lähes 19-vuotiaan Pandoran lopettamiseen

Korkeasaaren aasianleijonanpennut ulkoilevat emon tarkan huolenpidon alla.
Korkeasaaren eläintarha kertoo Facebook-sivuillaan, että Pandora hoiti paitsi omat pentunsa, mutta huolehti myös lauman nuoremmista naaraista.
Julkaistu 17.08.2017 17:33

MTV UUTISET

Helsingin Korkeasaaren eläintarhan aasianleijonalauma pieneni keskiviikkoaamuna yhdellä leijonalla. Lauman vanhin naaras Pandora päätettiin lopettaa eläinlääkärin ja hoitajien yhteisellä päätöksellä.

Vanhuuden vaivat olivat piinanneet lopetettua Pandora-leijonaa pitkin kesää. Leijona oli liikkunut aiempaa vähemmän, eikä ruokakaan ollut enää maittanut entiseen tapaan, Korkeasaari kertoo.

Eläintarha odottaa nyt, että patologisista tutkimuksista paljastuisi syy leijonan kunnon heikkenemiselle.

Lopetettu Pandora-leijona syntyi Korkeasaaren eläintarhassa syyskuussa 1998. Lähes 19-vuotiaalle leijonalle ikää ehti kertyi liki vuosikymmen enemmän kuin luonnossa eläville lajitovereilleen keskimäärin.

Korkeasaari kuvailee Pandoraa leijonalauman äitihahmoksi, joka hoiti niin omat pentunsa kuin otti siipiensä suojaan myös lauman nuorempia naaraita.

Korkeasaaren aasianleijonat  kuuluvat eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan. Pandora oli ensimmäisiä suojeluohjelmaan syntyneitä pentuja.

Korkeasaaren eläintarha kertoi Pandora-leijonan lopettamisesta Facebook-sivuillaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa