Korona-aalto vaikeuttanut lentoliikennettä Yhdysvalloissa – työntekijät pelkäävät tartuntoja ja peruttujen lentojen vihastuttamia matkustajia

LK 2.1.2022 Matkustajat katselevat lentokoneita lähellä lähtöselvitystiskiä Ronald Reaganin kansainvälisellä lentokentällä Washington DC:ssä 27. joulukuuta 2020. Kuvituskuva.
Kuvituskuvassa matkustajat katselevat lentokoneita lähellä lähtöselvitystiskiä Ronald Reaganin kansainvälisellä lentoasemalla Washington DC:ssä 27. joulukuuta 2020.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 02.01.2022 22:37

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa on joulun ajan sesonkina jouduttu perumaan runsaasti lentoja kehnon sään ja koronatartuntojen takia.

FlightAware-verkkosivuston mukaan yksistään eilen Yhdysvalloissa peruttiin yli 2 700 lentoa. Lisäksi lauantaina Yhdysvalloissa oli myöhässä lähes 6 000 lentoa.

Lentokaaos jatkui varhain tänäänkin paikallista aikaa, jolloin lentoja peruttiin yli 2 000.

Lentoyhtiöt ovat painineet henkilöstöpulan kanssa työntekijöiden koronatartuntojen ja -altistusten takia.

BBC:n mukaan lentoyhtiöt ovat yrittäneet ratkoa työntekijäpulaa lupaamalla ylimääräisiä korvauksia. Ammattiliittojen mukaan työntekijät kuitenkin pelkäävät koronatartuntoja tai myöhästymisten sekä peruttujen lentojen vuoksi vihaisia matkustajia.

Yhdysvalloissa on peruttu jouluaatosta lähtien yli 12 000 lentoa, kertoo BBC.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Lentäminen