Korona-aika lisäsi roskaamista – tällaista on kamppailu jätteitä vastaan Helsingissä: "He keräävät tuolla roskaa ja ihmiskakkaa pusikoista"

Helsingin puistovastaavan mukaan koronavirus on saanut ihmiset ulkoilemaan enemmän puistoissa. Positiivisella ilmiöllä on kuitenkin myös varjopuolensa, sillä aina roskat eivät löydä piknikin lopuksi oikeaan paikkaan.

Koronavirus on muuttanut elämää ja tuonut esimerkiksi kertakäyttöiset kasvomaskit ja hanskat katukuvaan. Roskaaminen on koronapandemian aikana lisääntynyt, kun ravintolat ja harrastuspaikat ovat olleet kiinni. MTV selvitti, miten isosta ongelmasta on kyse.

Korona toi ruokapakkaukset puistoihin

Helsingin puistovastaava Pekka Engblomin mukaan koronavirus sulki keväällä 2020 kuntosalit ja uimahallit, jolloin liikkumaan tottuneet kansalaiset siirtyivät ulkoilemaan puistoihin ja rannoille. Roskat seurasivat mukana. Osa ongelmaa ovat olleet ravintoloiden myymät take-away-pakkaukset.

– Ruokapakkauksia tuli puistoihin kauheat määrät, roskat eivät meinanneet mahtua mihinkään, Engblom kuvailee MTV Uutiset Livessä.

Kaikki roska-astiat, jotka on saatu hankittua, on myös viety ulos käyttöön. Engblomin mukaan sosiaalisessa mediassa liikkuu toisinaan hyvin provosoiviakin kuvia ja videoita puistojen sotkuista.

Aiempina vuosikymmeninä ei ollut tapana "hengailla puistoissa"

Engblomin mukaan roskat eivät aina kulkeudu roskakoriin. Ongelma ei varsinaisesti ole uusi.

– Kaukaa menneisyydestä muistan ajan, kun koppalakkipäisiä puistovahteja kiersi puistoissa moittimassa ihmisiä huonosta käyttäytymisestä. Siitä luovuttiin ehkä 1960-luvulla, Engblom sanoo.

– Puistojen käyttö on lisääntynyt viimeisen 20 vuoden aikana huimasti. En muista 1970–1980 luvuilta, että olisi ollut tapana hengailla puistoissa kuten nykyisin.

"Sitten he keräävät tuolla roskaa ja ihmiskakkaa"

Engblomin mukaan on loistavaa, että ulkoilu ja puistojen käyttö kiinnostaa kansalaisia. Siivouksen mitoittaminen on kuitenkin toisinaan haasteellista.

– Kyllä siinä on parantamisen varaa: saattaa olla, että ihan vieressä on täysi roskis, ja 50 metrin päässä olisi tyhjä, hän pohtii.

Engblom myöntää, että aina siivoaminen ei ole kovin kiitollista työtä.

– Meidän puistoväkemme on kouluttautunut puutarhureiksi tai muiksi viheralan ammattilaisiksi, ja sitten he keräävät tuolla roskaa ja ihmiskakkaa pusikoista, ei se ammatillisen osaamisen kannalta ehkä ole motivoivinta hommaa.

Katso koko haastattelu videolta!

Lue myös:

    Uusimmat