Korona hankaloittaa kansainvälisiä adoptioita edelleen – porvoolaispariskunta odotti lasta kotiin lähes vuoden

2:30img
Katso video: Pariskunnan adoptioaikeet keskeytyivät koronaviruksen vuoksi. Näin he kertoivat kokemuksistaan helmikuussa 2020.
Julkaistu 28.07.2021 15:47

MTV UUTISET – STT

Porvoolaisten Anna ja Jarmo Juustovaaran piti alun perin lähteä hakemaan Thaimaasta adoptoitua poikalastaan maaliskuussa 2020.

He olivat tuolloin saaneet pojasta perustiedot ja noin kymmenen kuvaa. Koronapandemia iski kuitenkin päälle, eikä hakumatkalle voitu lähteä.

Alkoi lähes vuoden kestänyt epävarmuus ja epätietoisuus siitä, milloin poika saadaan kotiin.

Lue myös: Kymmenien perheiden adoptiomatkat lykkääntyivät: Antti ja Minttu matkustivat Intiaan kesken koronakriisin: "Meillä kävi tuuri"

–  Olihan se hirveää, että olet vuoden lapsestasi erossa etkä tiedä yhtään mitään. Henkisesti olin todella tiukilla, Anna Juustovaara sanoo.

Hän kuvailee, että koko kesä 2020 mentiin kuumilla kivillä: ei ollut tiedossa, voiko jotain tehdä tai voiko eteen tulla pian hakumatka Thaimaahan.

Anna Juustovaara sanoo, ettei muista kesästä oikeastaan mitään. Henkinen väsymys oli valtava.

Syksyllä perheen tilannetta helpotti muiden samassa tilanteessa olevien vertaistuki. Noin 20 hengen Whatsapp-ryhmässä jaettiin tuntemuksia ja tsempattiin toisia.

Ryhmässä myös kerrottiin, jos joku oli ottanut viranomaisiin yhteyttä, jotta kaikki eivät pommittaisi viranomaisia samoilla viesteillä.

Monilla viranomaisilla ei Juustovaaran mukaan edes ollut tietoa adoptioprosessien tilanteesta.

Meneväistä sorttia oleva poika saatiin tammikuussa kotiin

Joulukuussa 2020 perhe pääsi vihdoin lähtemään Thaimaahan. Tuolloin vanhemmat saivat seuraavan kerran kuulla pojastaan, kun he saivat pojasta uuden kuvan tonttulakki päässä.

Pojan he tapasivat ensimmäistä kertaa 4. tammikuuta thaimaalaisessa lastenkodissa. Anna Juustovaara kuvailee kokemusta valtavaksi tunneryöpyksi.

–  Ensin katselimme toisiamme, leikimme autoilla ja sitten otin hänet syliin.

Lue myös: Kun lasta toivoo, mutta isyys on pysynyt haaveena – nyt puhuu lapseton Jarno: "Jos olisi lapsi, olisi joku lähellä"

Paperitöiden ja byrokratian jälkeen perhe pääsi lähtemään kotiin. Reissussa oli mukana myös perheeseen vuonna 2016 Etelä-Afrikasta adoptoitu tyttölapsi.

Nyt perheen poika on 3,5 vuoden ikäinen. Äitinsä mukaan poika on reipas ja luonteeltaan menevää sorttia.

Monet perheet ovat tälläkin hetkellä samassa tilanteessa kuin Juustovaarat vielä vuoden alussa. Heille Juustovaaralla on tärkeä viesti.

–  Se reilun vuoden extra-aika tai kuinka pitkä se onkaan, kyllä unohtuu, kun lapsi on sylissä. Se on odottamisen väärti.

Adoptioprosessit Kiinassa keskeytyksissä

Koronapandemia on vaikeuttanut kansainvälisiä adoptioita tuntuvasti. Tilanne on tällä hetkellä parempi kuin viime vuonna, mutta kansainväliset adoptiot Kiinasta ovat edelleen pysähdyksissä.

Monista muista maista lapsen voi hakea, mutta äkilliset muutokset ovat tavallisia ja byrokratia on lisääntynyt.

Pelastakaa Lapset ry:n aluetoiminnan johtaja Kristiina Mattinen sanoo, että Suomesta ei ole voitu vieläkään lähteä Kiinaan hakemaan lapsia, vaikka lapsiesitys olisi annettu jo ennen koronapandemiaa.

Lapsiesitys on tieto lapsen nimeämisestä adoption hakijoille.

Lue myös: Järjestön arvio: Lähes 10 miljoonaa lasta ei välttämättä palaa kouluun koronarajoitusten jälkeen

Käytännössä siis Kiinasta lapsen adoptoineet ovat joutuneet odottamaan hakumatkaa jo lähes 1,5 vuotta – ja samalla adoptoitu lapsi on joutunut odottamaan tulevien vanhempien tapaamista.

–  Se on hirveän pitkä aika etenkin sen lapsen elämässä, Mattinen sanoo.

Mattinen sanoo, että Kiina on edelleen suljettu eikä heillä ole järjestönä mahdollisuutta vaikuttaa siihen Kiinan kokoisen maan kohdalla. Hän painottaa, että päättäjätaho on lapsen syntymämaa.

Kiinan kanssa ei ole löydetty ratkaisuja

Viime vuonna kansainvälisiä adoptioita tehtiin ennätyksellisen vähän. Pelastakaa Lasten kautta Suomeen tuli viime vuonna vain kuusi lasta.

–  Kun korona alkoi, tilanne oli sellainen, että monet maat sulkivat virastojaan ja estivät maahanpääsyn. Suomeen tuli meidän kautta vain kuusi lasta, eikä ikinä ole tällaista vuotta ollut aikaisemmin. Luku on ennätysalhainen, Mattinen sanoo.

Pelastakaa Lasten kautta lapsia voi adoptoida Bulgariasta, Filippiineiltä, Kiinasta ja Thaimaasta.

Mattisen mukaan hakumatkojen järjestäminen on edelleenkin vaikeaa, mutta adoptioperheille on saatu poikkeuslupia, jotta he pääsevät hakemaan lapsia kohdemaasta.

–  Tällä hetkellä tilanne on lupaavampi kuin vuosi sitten näihin aikoihin. Kun maailma meni kiinni, oli erittäin vaikeaa saada lupaa matkustaa ja saada lapsia Suomeen, nyt tilanne on jo paljon parempi, hän sanoo.

Mattisen karkean arvion mukaan lasten haku on viivästynyt keskimäärin vuodella koronapandemian takia.

Mattinen sanoo, että ulkoministeriön ja paikallisten viranomaisten kanssa on tehty paljon yhteistyötä, jotta adoptioperheille olisi mahdollista saada poikkeuslupa maahantuloon.

–  Monien maiden kanssa on käyty keskusteluita ja löydetty ratkaisuita. Heidän kanssaan on keskusteltu siitä, että lapsen etu on ykkönen ja on tärkeää, että lapsi pääsee perheeseen, joka hänelle on valittu. Kiina ei ole tätä lähtenyt kuitenkaan edistämään.

Hakumatkat vaativat etenkin perheiltä joustoa

Interpedian adoptiopalvelun päällikkö Salla Hari sanoo, että heidän kauttaan viime vuonna saapui 19 lasta.

–  Se on ollut pienin luku pitkiin aikoihin. Se on edellisen kerran ollut niin alhainen 1980-luvulla, hän sanoo.

Harin mukaan viime vuonna useilla perheillä hakumatkat lykkääntyivät. Hakumatkat siirtyivät keskimäärin kuukausilla, mutta joillakin lähes puoli vuotta, Hari kertoo.

–  Lapset, joiden oli tarkoitus tulla kotiin todennäköisesti loppuvuonna 2020, saapuivat alkuvuonna 2021 Suomeen. Tilannetta saatiin siis alkuvuonna purettua.

Lue myös: Parikymppinen nainen huijasi julmasti lasta toivovia pariskuntia sosiaalisessa mediassa

Tänä vuonna Interpedian kautta Suomeen on saapunut jo 25 lasta. Vuonna 2019 lapsia saapui 52, ja vuonna 2018 lapsia tuli 28.

Vaikka hakumatkoja päästäänkin tällä hetkellä tekemään, ne vaativat paljon erityisjärjestelyitä.

–  Nyt päästään hakumatkoille, mutta kohteissa koronatilanne on vakava. Maissa on erilaisia matkustusrajoituksia ja sääntöjä, jotka vaikuttavat hakumatkoihin. Lentolippuihin ja aikatauluihin voidaan joutua tekemään muutoksia lyhyelläkin aikavälillä, Hari sanoo.

Hari sanoo, että hakumatkat vaativat nyt kaikilta osapuolilta, etenkin perheiltä, paljon joustoa. Hän uskoo, että samanlainen tilanne jatkuu vielä syksylläkin.

Adoptioneuvonnassa viime vuonna hiljaista, nyt jopa ruuhkaa

Pelastakaa Lasten Mattinen sanoo, että korona on vaikuttanut muutoinkin adoptioprosessien byrokratiaan kohdemaissa.

–  Vaikeuksia korona-aikana on ollut myös sen takia, että asioita hoitavat virastot ovat voineet olla suljettuina kuukausia.

Hän kertoo, että kun virastot ovat lähteneet aukeamaan, työvoimaa on saatettu siirtää koronatoimien pariin.

–  Ei ole ollut tekijöitä, hän sanoo.

Vaikka lapsiesityksiä tällä hetkellä tuleekin ja hakumatkoja järjestetään, viiveitä voi tulla Mattisen mukaan esimerkiksi matkustusasiakirjojen viivästymisen vuoksi.

Lue myös: Venäjällä ennen näkemätön oikeudenkäynti: sosiaaliviranomaisia syytetään lasten adoption sallimisesta homoparille – syytteiden perustana omituinen laki

Pelastakaa Lapset antaa adoptioneuvontaa myös ennen sitä kuin perheet tulevat kansainväliseen adoptiopalveluun asiakkaaksi. Adoptioneuvonta on adoptioprosessin ensimmäinen vaihe.

Mattinen sanoo, että viime vuonna koronan takia myös adoptioneuvonnassa oli hiljaisempaa eli adoptioprosesseja laitettiin vireille tavallista vähemmän.

–  Selvästi näkee sen, että ne, jotka viime vuonna jättivät tulematta adoptioneuvontaan, ovat tänä vuonna tulleet adoptioneuvontaan. Voi melkein sanoa sen, että tänä vuonna on ollut ruuhkaa, mutta viime vuonna oli todella rauhallista.

Hän kertoo 20-vuotisen uransa aikana nähneensä sen, että taloudellinen suhdanne vaikuttaa aina siihen, miten ihmiset adoptioneuvonnan aloittavat.

Tuoreimmat aiheesta

Adoptio