Korona vei mieheltä työt ja vuokrarahat – vuokranantaja antoi anteeksi: "Haluaisin, että joku toimisi samoin minua kohtaan"

Vuokranantaja antoi armoa perheelle, jolla ei ollut rahaa asumiseen.

Ohiolaismies kiittelee vuokranantajaansa tämän sydämellisyydestä. Wes Moberly menetti työnsä kymmenisen viikkoa sitten koronapandemian vuoksi, kertoo News Channel 9. Hän on kihlattunsa kanssa jo käyttänyt säästönsä muun muassa parin kahdesta lapsesta huolehtimiseen.

– Minua huolettaa lainata ihmisiltä rahaa, että saisin puhelinliittymäni taas auki, minua huolettaa, milloin netti katkaistaan, koska silloin en voi tehdä edes freelancer-hommia. Tai, jos saisin työn, en voisi hoitaa sitä, IT-alalla toimiva Wes kuvaili.

Tukala tilanne paljastui vuokranantajalle

Pian Wes tajusi myös, ettei voisi maksaa vuokraa. Yllättäen vuokraisäntäEllery Lewis ymmärsi tilanteen täysin ja oli valmis joustamaan.

– He maksavat aina vuokran ajallaan. He maksoivat toukokuussa, sitten tulivat kesä- ja heinäkuu, enkä kuullut heistä, Ellery kuvailee.

Kun Ellery saapui Wesin kotiin varmistamaan, että kaikki on hyvin, surullinen totuus paljastui: Wesin perheellä ei yksinkertaisesti ollut rahaa.

"Haluaisin, että joku toimisi samoin minua kohtaan"

Ellery antoi perheen kuitenkin jäädä asumaan asuntoonsa. Samanlaisia tekoja on raportoitu koronapandemian aikanana muualtakin.

– Wesillä on kaksi tytärtä. Minullakin sattuu olemaan kaksi tytärtä, joten ajattelin asiaa hänen näkökulmastaan. Ja jos olisin hän, haluaisin, että joku toimisi samoin minua kohtaan, Ellery toteaa.

"Ellery on amerikkalainen sankari". Kuvassa Wes perheineen. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Ellery jopa antoi Wesille sata dollaria omista rahoistaan: hän halusi auttaa miestä, jonka puhelinlinja oli jo katkaistu. Wes perheineen on valtavan kiitollinen.

– Nyt meidän ei tarvitse huolehtia asumisesta tällä hetkellä, joten se valtava stressimäärä on poissa harteitani, Wes kehuu.

Elleryllä on muitakin vuokralaisia, joilla on poikkeuksellisen koronapandemiavuoden vuoksi tiukkaa. Ellery tekee maksusuunnitelmia kaikkien kanssa, jotta vuokralaiset pääsevät jaloilleen.

Lue myös:

    Uusimmat