Koronakriisi vaikuttaa jo artistien ensi vuoteen – Anssi Kela joutui perumaan kiertueensa nykyisten lippurajoitusten vuoksi: "Jos jokainen keikka olisi loppuunmyyty, jäädään silti miinukselle"

12:28img
Anssi Kela Viiden jälkeen -ohjelmassa: "En ole koskaan halunnut muuttua mielipideautomaatiksi"
Julkaistu 19.09.2020 07:01
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Anssi Kelalla piti olla konserttikiertue ensi vuoden alussa.

Laulaja Anssi Kela on ollut musiikkialalla jo pitkään, ja miehen ensimmäiset hittibiisit julkaistiin yli 20 vuotta sitten. Kela vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa kuvausryhmän kanssa, sillä laulaja on mukana ohjelmassa Yökylässä Maria Veitola. Kela päätyi ohjelmaan salakavalasti.

– Me aloimme Marian kanssa vaihdella Facebookissa viestejä siitä, että pitäisi joskus vertailla, mikä on paras kasvisnakki. Hommat lähtivät vähän eskaloitumaan ja nyt hän on yökylässä, Kela kertoo ja myöntää, että lopulta he pääsivät vertailemaan kasvisnakkeja.

LUE MYÖS: Muusikko Anssi Kelalta paljastus suorassa somelähetyksessä: nähdään mukana suosikkiohjelmassa

Kela on ollut uransa aikana aina tarkka yksityisyydestään, ja hän onkin ollut vuosien aikana musiikkinsa vuoksi julkisuudessa.

– Koti, perhe ja parisuhde ovat olleet aika kiellettyjä aiheita. On ne vieläkin. Nyt kutsuin Marian kotiin, koska luotan häneen ja hänen kanssaan on kiva tehdä tällainen juttu, se ei epäilyttänyt yhtään. Perhe ei ole siinä mukana ja minkäänlaisia parisuhdehaastatteluja en ole antanut, enkä tule antamaan.

Kelalla piti olla jo kerran siirretty konserttikiertue alkuvuodesta, mutta se siirtyy jälleen koronakriisin vuoksi. Syynä tähän on se, että tulevan keikkakiertueen liput olisi pitänyt laittaa myyntiin jo nyt nykyisillä rajoituksilla. Tällä hetkellä keikkapaikkoja ei voi myydä loppuun, mutta keikkakiertueen täydet kulut täytyy kuitenkin maksaa.

– Jos oletetaan, että jokainen keikka on loppuunmyyty, jäädään silti miinukselle, Kela sanoo.

Miten Anssi Kelan kappaleet syntyvät? Katso haastattelu.

Tuoreimmat aiheesta

Anssi Kela