Itsekin yrittäjänä toimiva Janni Hussi kannustaa suomalaisia tukemaan pienyrittäjiä myös koronakriisin keskellä.
Yrittäjä ja radiojuontaja Janni Hussi nosti sunnuntaina Instagram-tilillään esille pienyrittäjiä kirpaisevan koronavirustilanteen.
– Näinä aikoina monen yrittäjän ja pienyrittäjän hymy alkaa hyytymään. Terveys on tietenkin numero yksi ihan aina ja kaikessa, Hussi aloittaa pitkän Instagram-päivityksensä, jossa hän tahtoo ilmaista tukensa eri alojen pienyrittäjille ympäri Suomea.
Hussi korostaa ymmärtävänsä, että meneillään olevassa tilanteessa monti tahtoo karsia "ylimääräisestä".
– Olen kuitenkin saanut viestiä useilta eri alan yrittäjiltä meneillään olevasta tukalasta tilanteesta. Asiakkaat peruvat aikansa, tapahtumia peruutetaan, ihmiset ei käy ulkona syömässä ja useat tahot kertovat myös että online-tilaukset ovat tyssänneet täysin, hän listaa esimerkkejä.
LUE MYÖS: MTV seuraa koronatilannetta: Suomessa nyt yli 260 tartuntaa – Valkeakoskella koululuokka karanteeniin: oppilas sairastunut, noin 80 altistunut
Hän kuitenkin huomauttaa, että pienille yrityksille tuki on tukalan tilanteen tullen tärkeää nimenomaan nyt, kun ne taistelevat selvitäkseen vaikeista ajoista, kun kiinteät kulut juoksevat koko ajan, mutta tuloja ei tule entiseen tahtiin.
– Käydä siellä kylän kahvilassa vaikka sitten termariin hakemassa kahvit ja nisu mukaan, ostaa kampaajalle tai kauneushoitolaan lahjakortti, kysyä hierojalta kotikäynnin mahdollisuutta, pyytää PT:ltä kotitreeniohjeet, tilata käsintehtyjä koruja tai vaatteita pieneltä toimijalta, Hussi antaa jotain esimerkkejä pienyrittäjien tukemiseksi ja toivottaa yrittäjille jaksamista.
LUE MYÖS: Janni Hussi ja Joel Harkimo muistelevat podcastissaan suhteensa alkutaivalta – paljastavat syyn sille, miksi päätyivät yhteen: "Tähän syöttiin tartuit"
– Tämä on tukalaa meille kaikille, olimmepa sitten itsemme työllistäjiä tai palkkatyössä. Pysykää terveenä ja levittäkää positiivisuutta, vaikka se oliskin vaikeeta, hän toivottelee kirjoituksensa lopuksi.