Tansania on saamassa historian ensimmäisen naispresidentin. Edellinen presidentti John Magufuli kuoli 61-vuotiaana.
Edellisen presidentin kuolemasta kertoi varapresidentti Samia Suluhu Hassan, jonka mukaan Magufuli menehtyi keskiviikkona sairaalassa Dar es Salaamissa. Varapresidentin mukaan kuolinsyy liittyi sydänvaivoihin.
Presidentiksi nousee nyt Hassan, 61, josta tulee maan historian ensimmäinen naispresidentti. Tansanian perustuslain mukaan hän hallitsee Magufulin loppukauden ajan eli vuoteen 2025 asti.
Viisi vuotta Tansaniaa itsevaltaisesti johtanut Magufuli oli ennen kuolemaansa ollut poikkeuksellisesti poissa julkisuudesta lähes kolmen viikon ajan.
Poissaolot herättivät Tansaniassa kysymyksiä Magufulin terveydentilasta. Oppositiojohtaja Tundu Lissu väitti Magufulin saaneen koronatartunnan ja olleen sairaalahoidossa naapurimaassa Keniassa.
Presidenttiä oli voimakkaasti arvosteltu riittämättömistä koronatoimista. Magufuli oli muun muassa sanonut, että virusta voidaan torjua rukouksilla.