Koronaviruksen toisen aallon pelätään rantautuneen Kiinaan ja Iraniin – Iranissa yli sata kuollutta päivässä

8:06img
Koronan toinen aalto uhkaa monia maita – Suomi saattaa välttyä siltä kokonaan, sanoo THL-pomo: "Kokonaisuudessaan näyttää nyt hyvältä"
Julkaistu 14.06.2020 14:19(Päivitetty 14.06.2020 15:21)

MTV UUTISET - STT

Koronaviruksen toinen aalto näyttää rantautuneen Kiinaan ja Iraniin.

Kiinan viranomaiset kertoivat tänään, että maassa on todettu 57 uutta tartuntaa, mikä on korkein luku sitten huhtikuun. Iranissa puolestaan rekisteröitiin sunnuntaina yli sata koronakuolemaa päivässä ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen.

Kiinan uusista tartunnoista pitkälti yli puolet, yhteensä 39, on kotoperäisiä. Valtaosa näistä on todettu maan pääkaupungissa Pekingissä, ja ne ovat kytköksissä kaupungin eteläosassa sijaitsevaan Xinfadin liha- ja vihannestoriin.

Kaksi muuta kotoperäistä tartuntaa on todettu Liaoningin maakunnassa Koillis-Kiinassa, ja nekin ovat yhteydessä Pekingin tartuntoihin.

Xinfadin tori on suljettu, ja paikalle on komennettu satoja poliiseja ja kymmenittäin sotilaspoliiseja. Torin läheisyydessä sijaitsevien kerrostalojen asukkaat on määrätty toistaiseksi pysymään kodeissaan.

Virusta havaittiin tuontilohen käsittelyyn tarkoitetuilla leikkuulaudoilla. Useat suuret supermarket-ketjut ovat tämän jälkeen vetäneet lohituotteet myynnistä, eikä monissa ravintoloissa tarjota lohiruokia.

Sosiaalidemokraateilla vahva luotto Ruotsissa

Ruotsissa kansalaisten luottamus hallitukseen on säilynyt vahvana koronakriisistä huolimatta. Eniten ruotsalaiset luottavat pääministeri Stefan Löfveniin ja toiseksi eniten valtiovarainministeri Magdalena Anderssoniin. Kolmantena on puolustusministeri Peter Hultqvist.

Eniten luottamustaan on kasvattanut koronakriisin keskellä runsaasti esillä ollut sosiaaliministeri Lena Hallengren, yli 15 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Silti Hallengren yltää ministerien luottamuslistalla vasta seitsemännelle tilalle. Kaikki luottamuslistan kärkikymmenikön ministerit ovat sosialidemokraatteja.

– Olemme nähneet, että sosiaalidemokraattien kannatus on kasvanut tasaisesti koronapandemian aikana. Vaikka laskua on pikkuisen tullutkin, luottamus Ruotsin johtoon koronan aikana on edelleen vahva, sanoi tutkimuslaitos Novuksen johtaja Torbjörn Sjöström SVT-kanavalle.

Putin vertasi USA:n ja Venäjän koronatilannetta

Venäjällä on raportoitu 119 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta vuorokauden aikana, kertoo Moscow Times. Uusia koronatartuntoja on rekisteröity yli 8 800.

Maassa on yhteensä rekisteröity pitkälti yli puoli miljoonaa tartuntaa.

Yhteensä Venäjällä on kuollut koronaviruksen seurauksena vajaat 7 000 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna Venäjällä on kuollut 48 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Suomessa vastaava luku oli sunnuntaina 59.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi koronatilannetta haastattelussa, joka sen tehneen Rossija 1 -kanavan mukaan oli presidentin ensimmäinen sitten pandemian alun.

Putin vertasi haastattelussa Yhdysvaltain ja Venäjän koronatilanteita.

– Meillä, jos Jumala suo, epidemia etenee tasaisesti minimaalisin tappioin. Yhdysvalloissa niin ei tunnu käyvän, Putin sanoi.

Venäjän koronalukuja pidetään yleisesti aivan liian alhaisina todelliseen tilanteeseen nähden.

Lue myös: Espanja avaa rajansa muun muassa suomalaisille heinäkuun 21. päivä

Tuoreimmat aiheesta

Iran