Koskettava kuva hurrikaanituhoista: Mies ja pikku kissa pelastettiin vesimassojen keskeltä, poika joutui jättämään isänsä tulvivaan taloon

Robert Simmons Jr ja Kissa
Copyright, The News & Observer 2018
Julkaistu 15.09.2018 14:34
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Amerikkalaistoimittaja nappasi ikonisen kuvan pelastetusta miehestä sekä kissanpennusta.

Pohjois-Carolinassa mylvivä Florence-hirmumyrsky on saanut myös lukuisat pelastusveneet liikkeelle, joiden tarkoituksena on auttaa asukkaita pois veden valtaamista asunnoista.

New Bernin kaupungissa asustanut Robert Simmons Jr. sekä hänen Survivor-niminen kissanpentunsa pelastettiin onnistuneesti tulvan valtaamasta asunnosta, jossa mies oli ollut jumissa edellisestä illasta lähtien.

Poika pelastettiin, isä jäi taloon

Pelastusoperaatiossa mukana ollut The News & Observerin toimittaja Andrew Carter tapasi pelastetun Simmonsin, joka joutui hänen mukaansa jättämään isänsä tulvivaan taloon.

– Hän toivoi, että isä olisi tullut mukaan mutta hän ei vain halunnut lähteä, Carter kommentoi Twitterissä.


Andew Carter kertoo kirjoittavansa lisää Robert Simmonsista sekä hänen isästään hyvin pian.

Tuoreimmat aiheesta

Sää