Kirjailija Raija Oranen kertoo Ilta-Sanomissa kärsineensä vuosien ajan masennuksesta. Muutto Espanjaan talviksi oli Orasen pelastus.
Ruusun ajasta ja Puhtaista valkeista lakanoista tunnettu Raija Oranen kertoo Ilta-Sanomissa masennuksensa olleen pahimmillaan 1900-luvun lopussa.
Orasen mukaan hän joi alkoholia päivittäin.
– Jos itkee aamulla ja itkee illalla, ja vetää viiniä pitkin päivää, niin eihän elämä silloin ole mallillaan.
Syksyllä 1998 Raija Oranen ja hänen aviomiehensä muuttivat Espanjaan talveksi. Jo kahden viikon kuluttua he tiesivät ratkaisun olleen oikea.
Oranen kertoo tunteneensa itsensä aivan eri ihmiseksi Espanjan auringossa. Siitä lähtien Oraset ovat aina syksyisin pakanneet laukkunsa ja lähteneet pimeyttä pakoon Aurinkorannikolle.
– Olen aina ollut huono nukkuja ja kärsinyt todella pahasta ja pitkästä unettomuudesta. Suomen vuodenaikojen vaihtelu ei yksinkertaisesti sovi minulle, Raija Oranen kertoo IS:ssä.
Oranen kertoo jättäneensä alkoholin 13 vuotta sitten ja masennuslääkkeet puolitoista vuotta sitten.
– En usko, että ilman Espanjan vaikutusta olisin toipunut. Tuskin olisin edes hengissä.