Kotkan Puistotiellä on viime yönä tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui useita.
Kotkassa viime yönä tapahtunutta liikenneonnettomuutta tutkitaan poliisin tiedotteen mukaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja törkeinä vammantuottamuksina.
Tapahtumapaikkatutkinnan perusteella auto on ajanut Öljysatamantieltä Puistotielle huomattavaa ylinopeutta. Sen jälkeen auto on poliisin mukaan törmännyt muistomerkiksi tien varteen asennettuun paperikoneen telaan. Autossa oli viisi henkilöä, joista kolme loukkaantui vakavasti.
Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Raivikko Kaakkois-Suomen poliisista kertoo STT:lle, että myös kaksi muuta auton kyydissä ollutta ihmistä loukkaantui onnettomuudessa. Kaikki kuljetettiin sairaalaan jatkohoitoon. Yksi loukkaantuneista lennätettiin helikopterilla Helsinkiin.
Auton kyydissä olleet olivat iältään 20–30-vuotiaita.
Raivikko kuvailee törmäystä voimakkaaksi. Hän kertoo, että autoon on törmäyksessä kohdistunut kova voima.
Poliisi kertoo suorittavansa tapahtumapaikkatutkintaa ja kuulusteluja asiaan liittyen viikonlopun aikana.
Tapahtumaan ei tiedetä liittyvän muita ajoneuvoja.
Juttua korjattu 13.7.2024 kello 14.58: Korjattu juttuun, että tienvarteen oli asennettu muistomerkiksi paperikoneen tela, ei rulla, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.