Koulun pihalla toikkaroinut hirvi löytyi vauhkona satamasta – hyökkäsi poliisia kohti

hirvi kuvituskuva
Poliisi joutui ampumaan vauhkoontuneen hirven satamaan. Ampumisesta ei aiheutunut poliisin mukaan vaaraa ulkopuolisille. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 01.09.2016 11:52

MTV UUTISET

Uudellamaalla Hangossa on sattunut aamun ja aamupäivän aikana välikohtaus, jossa poliisi joutui lopettamaan vauhkoontuneen hirven.

Rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo MTV Uutisille, että alun perin hirvi havaittiin koulun pihassa. Kyse oli ruotsinkielisestä lukiosta.

– Kun poliisi meni paikalle, hirvi oli tietysti jo ehtinyt jatkaa matkaa, Sjöholm kertoo.

Muun partioinnin yhteydessä hirvi havaittiin Itäsatamassa. Hirveä yritettiin Sjöholmin mukaan kaikin mahdollisin keinoin johdatella pois satamasta ja metsään päin, mutta mikään ei auttanut.

– Partio metelöi ja käytti jopa sireenejä, mutta hirvi ei poistunut vaan päinvastoin hyökkäsi konstaapelia kohti.

Tilanne oli vaarallinen ja poliisi joutui ampumaan vauhkoontuneen hirven.

Tilanteesta tai ampumisesta ei Sjöholmin mukaan aiheutunut missään vaiheessa vaaraa ulkopuolisille.

Katso aiemmat hirviaiheiset videomme:

0:30img

1:26img

0:37img

1:00img

1:56img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa