Koulusta kiiruhtanut Herola piti vauhtia myös ladulla

Ilkka Herola
Ilkka Herola sijoittui maailmancupin loppupisteissä 17:nneksi (arkistokuva).Lehtikuva
Julkaistu 14.03.2015 14:43

MTV SPORT-STT

Perjantain ylioppilaskirjoituksista Holmenkollenille kiiruhtanut Ilkka Herola sai kelpo lopetuksen kaudelleen yhdistetyn maailmancupissa. Kuopiolainen oli kauden päätöskisan 14:s.

Mäkiosuudella Herolan ensimmäinen hyppy jäi 114-metriseksi, mutta toisen kierroksen 123,5-metrinen leiskautus nosti hänet 19. sijalle. 15 kilometrin hiihto-osuudella hän oli joukon yhdeksänneksi nopein.

Kisan voitti Japanin Akito Watabe ennen Saksan Johannes Rydzekiä. Watabe piti maailmancupin kokonaiskilpailussa kakkossijansa ja Rydzek pysyi kolmantena. Cup-voiton jo aiemmin varmistanut Saksan Eric Frenzel tuli maaliin neljäntenä.

Herolan loppusijoitus maailmancupissa oli 17:s. Hänen kautensa paras tulos oli yhdeksäs sija joulukuussa Lillehammerissa.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdistetty