Koulusta myöhästyneitä lapsia sidottiin puisiin risteihin ja heitä ruoskittiin ratsupiiskalla. Poliisi kuvaili koulun kurinpitotoimia ”barbaarimaisiksi”.
Kolme ihmistä on pidätetty törkeän tapauksen tiimoilta. Pidätettyjen joukossa on nigerialaisen koulun omistaja, rehtori, sekä opettaja.
BBC:n mukaan ainakin kaksi koulun teini-ikäistä oppilasta oli sidottu kotitekoiseen puiseen krusifiksiin Nigerian Ogunin osavaltiossa sijaitsevassa koulussa. Sidottuna olleita koululaisia oli lyöty ratsupiiskalla.
Paikallisen lehden mukaan lapsia oli ilmeisesti rankaistu koulusta myöhästymisen takia.
Koulun opettajat kävivät poliisin kimppuun
Paikalle saapunut poliisi yritti puuttua lasten rankaisemiseen, ja pyysi koulun omistajaa vapauttamaan lapset. Omistaja oli kieltäytynyt.
Kun yksittäinen poliisi yritti vapauttaa risteihin sidotut lapset, koulun omistaja ja opettajat kävivät poliisin päälle. Poliisi palasi autolle hakemaan käsirautoja, kun samalla opettajat kävivät piiskan kanssa poliisin ystävän kimppuun.
Apuvoimien saapuessa paikalle henkilöt saatiin lopulta rautoihin.
”Barbaarimainen teko”
Paikallinen poliisilaitos kommentoi BBC:lle koulun kurinpitomenetelmien kyseenalaista luonnetta.
– Teko ei ole enää korjaava menetelmä, se on barbaarimainen teko. Se ei ole hyväksyttävää, eikä sellaista suvaita, kertoi paikallisen poliisin puhemies Abimbola Oyeyemi.