Tuomas Nyholmin kirjoittama Jarkko Ruudun elämäkerta Jumalainen näytelmä julkaistiin eilen keskiviikkona. Kysytystä kirjasta otettiin toinen painos.
Ex-jääkiekkoilijatähti Jarkko Ruudun, 40, elämäkerta nousi heti ilmestyttyään otsikoihin.
Teoksessa käsiteltävät kiekkokaukalossa nousseet kohut sekä miehen yksityiselämä ovat herättäneet niin paljon kiinnostusta, että Jumalainen näytelmä -kirjasta otettiin toinen painos heti kirjan julkaisua seuraavana päivänä.
– Kysyntä on ollut valtavan suuri. Kirja on saanut paljon kiitosta siitä miten rehellisesti Jarkko Ruutu on kertonut urastaan ja elämästään, kertoo kirjan kustantaja Otavan myynti- ja markkinointijohtaja Maija Kuusi tiedotteessa.
Ruutu kertoo tuoreessa elämäkerrassaan muun muassa siitä, että 13 vuoden ikäero tulevan vaimon kanssa tuntui isolta.
Jarkko ja Sofia Ruutu avioituivat heinäkuussa 2012. Pariskunnan esikoistytär Greta syntyi loppuvuodesta 2013. Pari odottaa tällä hetkellä toista lastaan.
– Sitä odotellessa. Taitaa tulla lisää säpinää taloon. Se on nytkin täyttä rallia aamusta iltaan. Se on välillä kuluttavaa, mutta siitä saa kuitenkin niin paljon. Eipähän ole vapaa-ajan ongelmia, Ruutu nauroi MTV.fin haastattelussa.