Suurella mielenkiinnolla odotettua Länsi-Uudenmaan ammattiharjoittamallin kokeilua saadaan odottaa vielä lisää. Mallin oli tarkoitus alkaa syksyllä, mutta MTV Uutisten tietojen mukaan startti on aikaisintaan marraskuussa.
Länsi-Uudellamaalla viivästykseen keskeisenä syynä pidetään Soteria.
"Yksi keskeinen viivästäjä on Valviran soteri-rekisteri, jonka ongelmia on nostettu esiin julkisuudessa", alueelta kerrotaan.
Lähetä vinkki!
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.
Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.
Ruuhkautunut Soteri
Soteri kokoaa yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja palvelutiedot sekä yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajien ja päiväkotien lupatiedot yhteen paikkaan.
Kaikkien aluehallintovirastojen virkamiehet purkavat parhaillaan tehostetusti Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueen valvontalain mukaisten rekisteröintiasioiden (Soteri) hakemusruuhkaa. Tämä aiheuttaa käsittelyaikojen pitenemistä muilla alueilla.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaiset rekisteröintiasiat ovat pahoin ruuhkautuneet vuoden 2024 aikana.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) antoi heinäkuussa aluehallintovirastoille velvoittavan määräyksen siitä, että aluehallintovirastojen rekisteröintiasioita hoitavat virkamiehet ovat velvollisia määräajan käsittelemään myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueen rekisteriasioita.
Kesäkuussa Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella oli vireillä yhteensä 1 679 hakemusta. Vastaavat määrät olivat Itä-Suomen avissa 268, Lapin avissa 38, Lounais-Suomen avissa 327, Länsi- ja Sisä-Suomen avissa 371 ja Pohjois-Suomen avissa 122. Aluehallintovirastot yhdessä käsittelevät nykyisillä resursseilla viikossa keskimäärin noin 200 rekisteriasiaa.
14:31
Hoidon jatkuvuus keskiöön
MTV Uutiset kertoi alkukesästä, että Länsi-Uusimaa yrittää löytää hallituksen hoitotakuun höllennyspäätöksen myötä vähentyneeseen 10 miljoonan korvaajaa muualta kuin hoitoonpääsystä.
Alueella ollaan aloittamassa pilottia, jossa terveysasemille palkataan ammatinharjoittajalääkäreitä – tarkoituksena parantaa nimenomaan hoidon jatkuvuutta ja kiinnittää omalääkärimallia takaisin terveysasemille sekä vähentää tarvetta vuokralääkäreille.
Ammatinharjoittajamallin lääkärit eroavat muista lääkäreistä siinä, että heillä on aina nimetty vastuuväestö hoidettavana ja korkea autonomia työnsä organisoinnissa. Vastuuväestön määrittää hyvinvointialue yhdessä ammatinharjoittajalääkärin kanssa. Tehtäviin ei sisälly sektoritöitä, kouluttajalääkärin tehtäviä tai muuta tämän kaltaista. Näitä tehtäviä voidaan liittää toimintamalliin mahdollisesti tulevaisuudessa.
Ammatinharjoittajalääkärin palkkio muodostuu useasta osasta. Hän saa vastuuväestön kokoon ja ikärakenteeseen perustuvaa kapitaatiokorvausta. Vastaanotoista maksetaan suoritepalkkiot. Ammatinharjoittajalääkärillä on mahdollisuus saada laatupalkkiot hoidon jatkuvuudesta ja hyvästä hoitoon pääsystä. Pitkäaikaisesta väestön hoitoon sitoutumisesta maksetaan jatkuvuuslisää ensimmäisen 12 kuukauden jälkeen.
Lääkäriliitto: Kaikille potilaille omalääkäri
Lääkäriliitto kertoi MTV Uutisille tavoitteekseen turvata hoidon jatkuvuus rakentamalla omalääkärimalli joka puolelle Suomeen mahdollisimman nopeasti.
Länsi-Uudellamaalla ammatinharjoittajatoiminta alkaa pienimuotoisena.
"Etsimme kesän alussa kahta lääkäriä aloittamaan toimintamallin piirissä ja lopulta löysimme yhden. Aloitus ei tapahdu nyt heti syksyllä, vaan venyy ainakin marraskuuhun."