Hursti järjestää jälleen joulun köyhille ja yksinäisille: "Monella ei ole paikkaa, minne mennä – tämä on heidän joulunsa"

7:31img
Sini Hursti kertoo videolla, miksi pitää joulujuhlaa tärkeänä ja minkälaista palautetta saa kävijöiltä.
Julkaistu 24.12.2019 10:16
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

Hurstinavun vähävaraisten joulujuhla kokoaa taas tänään yli tuhat vähävaraista ja yksinäistä ihmistä yhteen joululounaalle.

Vapaaehtoiset ovat Messukeskuksessa järjestelmässä juhlaa jo aamuvarhaisella. Vierailijoita odotetaan toiminnanjohtaja Sini Hurstin mukaan noin 1400.

– Monella ei ole paikkaa, missä viettää joulua. Tämä on heidän joulunsa. He kiittelevät, että pääsee näkemään muitakin ihmisiä ja syömään lämmintä ruokaa, Heikki Hurstin tytär Sini kertoo järjestelyjen lomassa.

Lue myös: Kirsti, 91, on viettänyt yli 30 joulua yksin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vierailee juhlassa joka toinen vuosi, ja tänä vuonna on vierailuvuosi. Presidentin lisäksi juhlassa nähdään ainakin lauluesitys.

Juhlalounaan lisäksi juhlasta saa myös mukaan ruokaa: vapaaehtoiset pakkaavat aamusta alkaen herkkukasseja, joissa on tarjottavia ruokia, herkkuja ja yllätyksiä.

– On ihmisiä, jotka eivät pääse tänne tai uskalla tulla. Toivoisin, että kaikki uskaltaisivat, Sini Hursti kannustaa.  

Tuoreimmat aiheesta

Joulu