Kirjailija Anja Snellman vieraili Kreetalla ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa. Hän lumoutui saaresta saman tien, eikä lumous ole vielä tähän päivään mennessä haihtunut.
Ei, vaikka temperamenttisten paikallisten kanssa oli aluksi vaikea tulla toimeen, ja vaikka kreetalainen tapa tulistua oli estää häntä menemästä naimisiin.
– Menimme exäni kanssa naimisiin Haniassa, ja paikallisen pormestarin oli määrä vihkiä meidät. Kävi kuitenkin niin, että roskakuskit päättivät mennä lakkoon juuri hääpäivänämme, ja pormestarin piti mennä sovittelemaan lakkoa, Anja Snellman kertoo.
Juuri ennen kuin seremonian oli tarkoitus alkaa, pormestari rynnisti hikipäässä paikalle pahoittelemaan, ettei ehtisikään vielä vihkimään tulevaa avioparia, sillä hänen piti kiirehtiä sovitteluneuvotteluihin. Hän lupasi pariskunnalle kuitenkin, että tulisi takaisin heti kun suinkin ehtisi.
– Siinä sitä sitten odoteltiin häävieraiden kanssa pari tuntia tietämättä milloin häät voisivat jatkua, Snellman nauraa.
Lopulta roskakuskit pääsivät työnantajansa kanssa sopuun ja Snellman naimisiin.
Euroopan tulisimmat ihmiset
– Kuvailisin kreetalaisia vulkaanisiksi ihmisiksi, vaikkei saarella tulivuoria olekaan. Kreetalaiset ovat vieläkin temperamenttisempia kuin mannerkreikkalaiset, Snellman muotoilee.
Tulinen luonne selittäneekin ainakin osittain sen, miksi Kreetalla, kuten muuallakin Etelä-Euroopassa, lakkoillaan jatkuvasti. Milloin työoloihinsa hermostuvat roskakuskit, milloin joku muu ammattiryhmä. Snellmanin mukaan lähes joka päivä on käynnissä jokin lakko.
– Olen tosin niin tottunut siihen, että ei se minua häiritse. Muutenkin kreetalaiseen aikakäsitykseen joutuu vähän totuttelemaan. Asiat eivät todellakaan hoidu täsmällisesti niin kuin on sovittu. Mutta kun ne hoituvat, lopputulos on aina hyvä, Snellman selittää.
Studio55/Elina Rantalainen