Kreikan parlamentti päätti tiistaina hyväksyä esityksen Palestiinan valtion tunnustamisesta. Kaikki puolueet äänestivät asian puolesta. Parlamentin ulkoasiainkomitea oli jo aiemmin yksimielisesti hyväksynyt esityksen.
Kreikassa vieraileva palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas oli mukana seuraamassa parlamentin istuntoa. Abbas tapasi maanantaina Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin. Tsiprasin mukaan Abbasin vierailu viestii maiden suhteiden vahvistumisesta.
Palestiina julistautui itsenäiseksi vuonna 1988. Pitkälti toistasataa valtiota on tunnustanut sen. Joukossa ovat esimerkiksi Ruotsi ja Islanti, mutta ei Suomi. Syyskuussa Palestiinan lippu nostettiin ensimmäistä kertaa salkoon YK:n päämajan edustalla New Yorkissa.