Nykymaailmassa reaalimaailman konfliktit heijastuvat aina myös verkon puolelle, sanoo WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen Huomenta Suomen haastattelussa. Hyppönen kommentoi MTV Uutisille Venäjän tekemiä hybridi- ja verkko-operaatioita.
Tutkimusjohtaja muistuttaa, että modernit yhteiskunnat, kuten Suomi, pyörivät tietoverkkojen päällä. Hyppösen mukaan Ukrainan sodan alettua Suomessa ei ole nähty varsinaisia Venäjän valtioon liitettäviä verkkohyökkäyksiä, mutta niin sanotut patrioottihakkerit ovat tehneet Suomellekin kiusaa.
– Esimerkiksi viime viikolla nähtiin hyökkäyksiä suomalaiseen liikenneinfraan. Kohteena oli muun muassa Traficom. Samoin lentoliikenteeseen ja sen kontrollointiin liittyviä sivustoja on aikaisemmin nähty.
Hyppönen sanoo, että myös pankkisektorille ja terveydenhuollon sivustoille on Suomessa isketty.
– Siellä (Venäjällä) halutaan osoittaa mieltä ja nykypäivänä mielenosoitukset eivät välttämättä ole reaalimaailmassa, vaan ne voivat olla yhtä hyvin verkossa.
Hakkerit tukkivat sivustot
Usein kysymys on palvelunestohyökkäyksistä, joissa hakkerit aiheuttavat jollekin palvelulle ruuhkan.
– Aivan, kuten reaalimaailman ruuhkallakaan, niillä ei ole mitään pysyvää vaikutusta, mutta kyllähän palvelun alhaalla oleminen on oikea ongelma, kun puhutaan vaikka verkkopankista tai terveydenhuollon varauspalveluista.
– Vaikka ne ovat vain väliaikaisia ongelmia, ne ovat silti ongelmia.
Mikko Hyppönen on aiemmin sanonut, että Venäjän rikollisten ja valtiovallan liitto uhkaa länsimaita.
Mitä tarkoitat tällä?
– Viimeisen kahden vuoden aikana on nähty paljon tapauksia, joissa tuntuu silti, että Venäjän viranomaiset suojelevat verkkorikollisia tavalla tai toisella.
Hyppönen kertoo, että juuri ennen Ukrainan sodan alkua, Venäjä teki melko paljon hakkerijengeihin liittyviä pidätyksiä, mutta tämä toiminta loppui sodan alkamisen jälkeen.
– On paljon huhuja, jotka viittaavat siihen, että monet pidätetyistä ovat uudelleen vapaalla jalalla.