Kriisitukipiste avattu Imatran ampumisen takia

imatra koskenparras vuoksenvahti ammuskelu (2)
Poliisi eristi ampumapaikan Imatralla puolenyön jälkeen sunnuntaina 4. joulukuuta 2016. Koskenpartaalla tapahtumeessa ampumavälikohtauksessa kuoli kolme naista.Lehtikuva
Julkaistu 04.12.2016 07:04(Päivitetty 04.12.2016 10:20)

MTV UUTISET

Imatralla tapahtuneen ampumavälikohtauksen takia Imatran keskustaan on avattu kriisitukipiste. 

Puolen yön aikaan tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa on kuollut kolme ihmistä. Kaikki kuolleet ovat paikkakuntalaisia naisia.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote avasi kriisitukipisteen seurakunnan tiloihin Olavinkulmaan. Henkistä kriisiapua annetaan tänään klo 19 asti. Jatkosta päätetään tämän päivän aikana. 

Imatra

Kriisitukipisteessä on paikalla Eksoten henkilökuntaa ja lisäksi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja kirkon henkisen tuen työntekijöitä.​ Kriisitukipisteen osoite on Olavinkatu 13. 

Tuoreimmat aiheesta

Imatran kolmoissurma