Loop-radiokanavan ohjelmapäällikkönä työskennellyt Kristiina Komulainen suuntaa kohti uusia haasteita.
Nelonen Median palveluksessa radiokanava Loopin ohjelmapäällikkönä työskennellyt Kristiina Komulainen, 37, lopettaa pestinsä helmikuun lopussa.
– Olen saanut paljon ja antanut paljon, ja saanut olla mukana käynnistämässä uutta kanavaa. Itseään pitää kuitenkin haastaa. Nyt oli minulle se hetki. Satavuotiaana olisi saattanut harmittaa, jos en olisi tehnyt tätä päätöstä, Kristiina kertoo MTV:lle puhelimitse.
Parikymmentä vuotta median parissa työskennellyt juontamisen ja käsikirjoittamisen ammattilainen kertoo päätöksen olleen tunteikas.
– Kerroin asiasta hetki sitten Sanoman henkilöstöinfossa. Itkuhan siinä tuli, vaikka kaikki onkin hyvin, hän sanoo.
Komulainen ei vielä tiedä, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi.
– Tämä on vähän kuin lapsen tekeminen: ei koskaan välttämättä ole oikea hetki. Juuri nyt en halua edes miettiä, mitä teen seuraavaksi. Sen tiedän, että haluan olla luomassa jotain uutta isolla palolla.