Keskusrikospoliisista (KRP) vahvistetaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) langettavaan ratkaisuun vaikuttanut kuolintodistus on Irakin viranomaisten mukaan väärennetty.
Ihmisoikeustuomioistuimen viime marraskuussa antama päätös liittyy siihen, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen.
Irakilaismies karkotettiin kotimaahansa vuonna 2017.
Lue myös: Onko Irakiin palautettu ja ammutuksi väitetty turvapaikanhakija sittenkin elossa? – "Tämä on huojentava uutinen maahanmuuttoviraston päätöksen tehneille"
Jos KRP:n tutkittavana olevat rikosepäilyt varmistuvat paikkansapitäviksi, Suomella on mahdollisuus hakea tuomion purkua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.
KRP tiedotti eilen, että se on aloittanut asiassa esitutkinnan, jossa epäillään törkeää petosta ja törkeä väärennystä.
Yksi on pidätetty
Rikoskomisario Jan Aarnisalon mukaan yksi ihminen on pidätettynä, mutta on mahdollista ja jopa todennäköistä, että epäiltyjä tulee tutkinnan edetessä enemmänkin.
– Yksi henkilö on pidätetty Uudellamaalla. Kyseessä on Suomessa asuva henkilö, sanoo Aarnisalo.
Aarnisalo ei vahvista, että pidätetty olisi sama ihminen, joka teki valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Hän toteaa, että tutkinta on vielä varsin alkuvaiheessaan ja kuulustelut jatkuvat.
Lue myös: Suomi karkotti miehen Irakiin, jossa hänet väitettiin ammutun – nyt KRP epäilee, että mies onkin elossa ja asiakirjat väärennetyt
– Kuulustelut saattavat tuottaa uusia kuulusteltavia. En usko, että tulee jäämään yhteen epäiltyyn.
Irakin toimivaltaiselta viranomaiselta on Aarnisalon mukaan saatu vahvistus siitä, että kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen kuolintodistus on väärennetty.
– Asiakirjojen aitous on kysytty Irakista, Aarnisalo sanoo.