KSML: Tunnustaminen lieventänyt noin sadan tuomitun rangaistusta Suomessa

pohjanmaan käräjäoikeus istuntosalo oikeus
Lehtikuva
Julkaistu 18.10.2016 05:27

MTV UUTISET - STT

Suomessa kohta kaksi vuotta käytössä ollut syyteneuvottelumenettely on johtanut noin sataan tunnustamisoikeudenkäyntiin, uutisoi Keskisuomalainen. Lehden mukaan tunnustaminen on kaikissa tapauksissa lieventänyt tuomiota. 

Lehden haastatteleman valtionsyyttäjän Ritva Sahavirran mukaan pääsääntöisesti kyse on ollut talousrikoksista, joissa järjestelmää on tarkoitettukin käytettävän. Sahavirta pitää mielenkiintoisena sitä, että myös hovioikeudet ovat ottaneet menettelyn käyttöönsä.  

– Lakia on ryhdytty käytännössä soveltamaan myös hovioikeudessa käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen, vaikka tavoitteena oli päästä sopimukseen jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa jo ennen asian etenemistä käräjäoikeuteen. 

Menettelyn tarkoituksena on nopeuttaa erityisesti laajojen talousrikosjuttujen käsittelyä.    

Tuoreimmat aiheesta

Rikos