Kuka ihme on "Suomen Messi"? Huuhkajien luottosoturi pelaa elämänsä jalkapalloa ja nimeää ottelun, jolloin maajoukkueen suunta muuttui

2:45img
Huuhkajien Joni Kauko: Armenia-ottelun asenteella Liechtensteinia vastaan.
Julkaistu 13.11.2019 08:30
Toimittajan kuva
Anssi Shemeikka

anssi.shemeikka@mtv.fi

@anssishemeikka

Kuuloaisti terävöityy, kun Huuhkajien mediatapahtumassa kuulee lempinimen "Suomen Messi". Joni Kaukon ulkoinen olemus ja pelityyli ovat melko kaukana seurajoukkuetovereiden silmäkulman pilkkeenä syntyneen letkautuksen alkuperäisestä verrokista, mutta perjantain Liechtenstein-pelissä hän on todennäköisesti tärkeä osa Suomen pelin moottoria.

29-vuotias Kauko ei ikänsä puolesta lukeudu enää maajoukkueen nuorimpaan kaartiin. Turun Interin kasvatti nousi EM-karsintoja seuranneen jalkapalloyleisön tutkalle lopullisesti vasta lokakuun Armenia-ottelussa. Kentän parhaimmistoon 3-0-voitossa kuulunut Kauko otti tuolloin loukkaantuneen kapteenin Tim Sparvin paikan - sama tilanne saattaa olla edessä perjantaina.

– Se (Armenia-ottelu) oli hyvä perussuoritus. Siihen piti asennoitua vähän eri tavalla, koska seurajoukkueessa pelaan vähän hyökkäävämpää roolia, mutta ihan hyviä juttuja tuli silti paljon tehtyä, Kauko kertoo MTV Urheilulle.

Sparv on pelannut edellisen kerran lokakuun vierasottelussa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Pohjevamman odotettiin parantuvan nopeammin, mutta pelikunnossa Huuhkajien kapteeni ei seurajoukkueessa ole ollut. Kauko itse on suurena iltana valmis kuinka isoihin peliminuutteihin hyvänsä.

– Haluamme onnistua perjantaina samalla tavalla kuin lokakuussa Turussa, jossa alku oli vähän katselua, mutta ensimmäisen maalin jälkeen meidän dominanssia. Kyllä meidän pitää yksinkertaisesti tällaiset joukkueet vain hoitaa. Ihmiset puhuvat ympärillä isoista asioista, mutta meidän on mentävä otteluun rennosti ja samalla kovalla itseluottamuksella.

LUE MYÖS: Huuhkajat-tähti Robin Lod surullisena ystävänsä kohtalosta – kertoo hetkestä, kun EM-unelmasta tuli todellista: "Olisimme voineet pelata vaikka kolmannen pelin putkeen"

Kauko edusti Interiä Veikkausliigassa vuodet 2008-2013. Tämän jälkeen tie vei FC Lahden kautta Saksan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle FSV Frankfurtiin. Isolta askeleelta vaikuttanut siirto muuttui painajaiseksi, kun kaksi vuotta kestänyt krooninen suolistotulehdus tarttui pelaajaan. Kun hän joi ja söi, ravinto ei pysynyt sisällä kuin hetken. 

Kauko siirtyi sairaus mukanaan Saksan Kolmosliigaassa pelanneeseen Energie Cottbusiin. Pikkuhiljaa tepsinyt hoito ja lääkitys toivat menetettyä painoa takaisin. Tanskalaisseura Randersin kautta Esbjergiin kesällä 2018 siirtynyt Kauko nauttii tänä päivänä pelaamisesta jokaisella solullaan.

Keskikentän keskustassa liikkuva Kauko pelaa monien näkemyksen mukaan juuri nyt elämänsä parasta jalkapalloa. Nauhurin takaa tulee väitteelle vihreää valoa.

– Voin helposti yhtyä siihen. Tunnen, että olen aika hyvin saanut pidettyä sen vireen, mikä viime kauden alusta lähti liikkeelle. Tällä kaudella joukkueen tulokset eivät ole olleet niin hyviä, mutta omassa pelissä on tapahtunut silti hyviä asioita. Itseluottamus on todella korkealla tällä hetkellä, Kauko sanoo.

Suunnanmuutos

Huuhkajien asetelma on monella tavalla historiallinen ja ainutlaatuinen. Jalkapallokansa puhuu kisapaikasta jo varmana, osa on lyönyt kisamatkat lukkoon. Miten joukkueen jalat pysyvät ympäröivistä aalloista huolimatta perjantaina tiukasti Töölön tekonurmessa?

– Emme ole siitä (panoksesta) kauheasti joukkueessa puhuneet. Jokainen tietää itse kyllä tämän ottelun panokset. Tällä hetkellä Huuhkajat on aika iso puheenaihe Suomessa ja pelaajat tietävät sen. Tässä joukkueessa on sellaisia pelaajia, jotka osaavat käsitellä tämän tyyppiset tilanteet. Emme mieti turhaan ylimääräisiä, Kauko vakuuttaa.

Nykyjoukkueen tarinan kauneus piilee siinä, että ei ole mitään suurta tarinaa esimerkiksi sukupolven vaihdoksesta. Samasta rungosta muodostunut joukkue taapersi takavuosina ympäri Eurooppaa surkein tuloksin. 13 maaottelua pelannut Kauko debytoi tammikuussa 2012 Mixu Paatelaisen alaisuudessa.

Kauko muistaa ottelun, jossa kaikki muuttui.

– Kyllä se muutos tapahtui nimenomaan Nations Leaguessa. Muistan erityisesti ensimmäisen ottelun kotona Unkaria vastaan, jonka voitimme. Se oli yksi iso suunnanmuutos. Kukaan ei meiltä kuitenkaan odottanut mitään hirveitä urotekoja ja lopulta saimme todella hyvän lopputuloksen koko lohkosta. Pidimme saman paketin kasassa ja toimme sen näihin karsintoihin. Koko porukka tuntuu vain sopivan todella hyvin yhteen, Kauko ihmettelee.

– Joukkueessa naureskellaan aina ja heitetään läppää, mutta eilisessä ruokailussa oli ehkä astetta hauskempaa juttua. Nure (Mika Nurmela) siinä heitti jotain väsyneempää läppää, Kauko nauraa ja luo silmäyksen vieressä istuvaan maalivahti Jesse Joroseen, jolla on vaikeuksia pitää naamaa peruslukemilla.

Puhe yhteishengestä ja ryhmädynamiikasta näyttää olevan enemmän kuin opeteltu klisee.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat