Kauniit ja rohkeat -sarjassa on totuttu juonitteluun ja selkäänpuukotukseen. Arvaatko, kenellä sarjan tähdellä on tilillään eniten rötöksiä?
Historian pisimpään jatkunut saippuasarja Kauniit ja rohkeat juhlii parin vuoden kuluessa jo 30-vuotispäiviään. 28 tuotantokauteen mahtuu kasapäin kavalaa juonittelua, sotkuisia rakkausdraamoja ja selkäänpuukotusta.
Sarjassa pisimpään mukana olleilla hahmoilla on tilillään kirjava lista rötöksiä. Arvaatko, kenen "rikosrekisteri" pullistelee liitoksistaan eniten?
Brooke Logan
Brookea pidetään yhtenä Kaunareiden häikäilemättömimmistä juonittelijoista. Naisen historiasta löytyykin toinen toistaan kavalampia kiusantekoja.
Nainen on esimerkiksi ohjaillut läheistensä rakkauselämää oman mielensä mukaan: hän on muun muassa kätkenyt Ridgen Carolinelle kirjoittaman rakkauskirjeen tämän hääpäivänä, salannut sen, että Taylor onkin elossa, teeskennellyt olevansa raskaana ja saaneensa keskenmenon pitääkseen Ridgen itsellään.
Brooke on myös juoninut Thornen kanssa erottaakseen Ridgen ja Taylorin, maannut siskonsa miehen kanssa, maannut tyttärensä miehen kanssa ja saanut lapsen tämän kanssa, yrittänyt ajaa Ridgen ja Taylorin liiton karille useita kertoja ja yrittänyt lahjoa poikansa rakastaman Amberin katoamaan täysin miehen elämästä.
Rakkausjuonien lisäksi Brooke on kuristanut Stephanieta höyhenpuuhkalla, kidnapannut lapsensa Rickin ja Bridgetin kanssaan Barbadokselle sekä läpsäyttänyt avokämmenellä lukemattomia ihmisiä vuosien varrella.
Ridge Forrester
Ridge joutuu usein kestoheilansa Brooken juonittelujen kohteeksi, mutta osaa mies tyriä itsekin.
Mies on muun muassa rakastellut veljensä Thornen vaimoa Carolinea pilailumielessä. Hän myös huijasi Brooken tunnustamaan tunteensa itseään kohtaan – vain pilatakseen tämän suhteen Thornen kanssa.
Ridge on myös suudellut poikansa Rickin vaimoa, maannut Brooken kanssa kahdesti tämän ollessa naimisissa isänsä Ericin kanssa ja käynyt käsiksi Amber Mooreen.
Lisäksi hän on muksauttanut nyrkillään useita ihmisiä, kätkenyt Shanen ruumiin ja lavastanut Nickin syylliseksi tämän kuolemaan, irroittanut isänsä Ericin hengityskoneista luvatta ja työntänyt vahingossa oman poikansa alas Forresterien katolta.
Taylor Hayes
Vaikka Taylor "Doc" Hayes on monen fanin ehdoton suosikki, ei hänkään ole täysin puhtoinen. Naisen tililtä löytyy monenlaisia asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Nainen on syyllistynyt uskottomuuteen monta kertaa: hän muun muassa makasi hypotermian vuoksi James Warwickin kanssa ollessaan oikeasti Ridgen kanssa, syyllistyi vahingossa kaksinnaimiseen avioituessaan Omar Rashidin kanssa ollessaan yhä naimisissa Ridgen kanssa ja makasi tyttärensä miehen kanssa ollessaan alkoholisti.
Hän myös aiheutti Darla Forresterin kuoleman ajaessaan autoa humalassa ja salasi tämän, valehteli Ridgelle lapsensa isästä ja tirkisteli luvatta Brooke Loganin terveystietoja riskeeraten sitten lääkärinlupansa möläyttämällä tietonsa juhlaväelle Brooken syntymäpäivillä.
Thorne Forrester
Myös Thorne on joutunut likaamaan kätensä moneen kertaan vuosien varrella.
Mies on esimerkiksi ampunut Ridgeä päähän ollessaan alkoholin ja särkylääkkeiden vaikutuksen alaisena, juoninut Ridgen ja Taylorin suhteen päänmenoksi, huumannut Taylorin estääkseen tätä kertomasta totuutta lapsensa isästä, varastanut Forrestereiden muotisuunnitelmat ja antanut ne Spectralle sekä sabotoinut moneen otteeseen isänsä Ericin suhdetta Donna Loganiin.
Eric Forrester
Forresterin klaanin pää Eric ei ole viaton hänkään.
Vuosien varrella Eric on ehtinyt muun muassa ampua Rush Carreraa varsijousella, törmätä autollaan Deacon Sharpeen ja ampua Deaconia vahingossa.
Mies on myös kosinut Sally Spectraa vain saadakseen tämän myöntämään varkauden, salannut asiakirjan, joka todisti Forrester Creationsin kuuluvan laillisesti Stephanielle ja suunnittellut ruman muotimalliston sabotoidakseen Spectrojen tuolloin omistamaa Forrester Creationsia.
Stephanie Forrester
Forresterin klaanin matriarkka Stephanie Forrester on yllättäen koko joukon pahin juonittelija. Naisen rötöslista on pidempi kuin kenenkään muun – toisaalta Stephanie on myös saanut kärsiä teoistaan muita enemmän tulemalla vuosien saatossa esimerkiksi ammutuksi, myrkytetyksi ja kuristetuksi. Stephanie on kuitenkin ehtinyt työntää lusikkansa yllättävän moneen soppaan. Useimmat ponnistelut liittyvät hänen poikansa Ridgen ja Stephanien suosiman Taylorin yhteensaattamiseen.
Stephanie on muun muassa lahjonut tai hakenut maailman ääristä ihmisiä hajottamaan lähipiirinsä suhteita, valehdellut viranomaisille, kuristanut Brookea puhelinjohdolla, yrittänyt tappaa Brooken saatuaan kuulla tämän ja Thornen suhteesta, lahjonut lääkärin saadakseen tämän aiheuttamaan itselleen valesydänkohtauksen saattaakseen Ridgen ja Taylorin yhteen, yrittänyt saada Brooken tappamaan itsensä, salannut Taylorin aiheuttaneen Darlan kuoleman, järjestänyt Brooken ja Nickin haaksirikkoutumaan kahdestaan saarelle ja salannut Ridgen oikean isän henkilöllisyyden Ridgeltä ja Ericiltä.
Lisäksi Stephanie palkkasi Andyn kalastelemaan tietoja Brookelta mikä johti siihen, että Andy raiskasi Brooken, heitti Sallyn Como-järveen koska tämä sabotoi hänen ja Ericin häät ja oli myös osittain vastuussa Beth Loganin hukkumisesta jätettyään tämän yksin tämän pudottua uima-altaaseen.
Lähde: The Bold and the Beautiful Wikia