Kullan hinta ennätyskorkealla – tämä kuva paljastaa huimaavan kehityksen

AOP kultaharkko
Kullan hinnan ennustetaan nousevan huimasti vuoden loppuun mennessä.
Julkaistu 17.04.2025 12:29
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Kultaa pidetään varmana sijoituskohteena epävarmassa maailmantilanteessa.

Kullan hinta on tällä hetkellä ennätyskorkealla, kertoo muun musaa BBC.

Kullan hinta oli keskiviikkona 16. huhtikuuta 3 357,40 dollaria unssilta. Yksi unssi on noin 28,34 grammaa.

Kullan hinta on noussut noin 30 prosenttia vuoden alusta. Viimeisimpiä liikkeitä nähtiin, kun Yhdysvaltain keskuspankki ilmoitti, että Donald Trumpin tullipolitiikka todennäköisesti aiheuttaa hitaampaa talouskasvua ja korkeampia hintoja.

BBC:n mukaan taloudellisen epävarmuuden aikana kulta nähdään turvallisena sijoituskohteena.

Analyytikot ovat verranneet kullan hinnan nousua Iranin vuoden 1979 vallankumoukseen, jolloin kullan hinta nousi lähes 120 prosenttia muutamassa kuukaudessa.

Kullan hinta ylitti yli 3 000 dollarin hinnan unssilta ensimmäistä kertaa maaliskuussa, kun epävarmuus maailmanlaajuisen kauppasodan vaikutuksista alkoi näkyä.

Monex Groupin asiantuntijan mukaan sijoittajat kokevat kullan luottamussuojana sekä inflaatiota, että hallitusta vastaan.

1704 Kullan hintakehitys graafiMTV, Lähde: Nordnet

Hinnan ennustetaan nousevan jopa 3 600 dollariin

Trumpin hallinnon asettamat globaalit tullit ovat asiantuntijoiden mukaan lisänneet inflaatiopelkoja, joka on ajanut sijoittajia niin sanottuihin turvasatamaomaisuuksiin, kuten juuri kultaan.

Australian pankki ANZ päivitti keskiviikkona ennusteensa, jonka mukaan kullan hinnan odotetaan nousevan jopa 3 600 dollariin unssilta 2025 vuoden loppuun mennessä, kertoo uutistoimista Reuters.

Suomalaisten arvoesineiden asiantuntija Suomen arvokierto oy kertoo, että kullan hintaan vaikuttaa talouskriisit, inflaatio, keskuspankkien rahapolitiikka, sekä geopoliittiset tapahtumat.

Tyypillisesti esimerkiksi kultasormukset painavat noin 2–5 grammaa, kun vastaavasti kultainen kaulakoru voi painaa 15 grammaa. Kullan hinta määräytyy päivän maailman markkinahinnan, kultapitoisuuden ja kullan määrän mukaan. Kultapitoisuudet mitataan karaatteina 8k, 14k, 18k ja 24k. Mitä kultapitoisempi ja painavampi esine on, sitä arvokkaampi se on.

Kullan hinta on vaihdellut merkittävästi 2000-luvulla. Esimerkiksi koronapandemian aiheuttama epävarmuus globaaleilla markkinoilla aiheutti kullan hinnan voimakasta nousua.

Sivuston mukaan kulta pysyy vahvana sijoituskohteena epävarman markkinatilanteen takia.

Lue myös: Trumpin tullien vaiettu vaikutus – nämä maat uhkaavat romahtaa

Tuoreimmat aiheesta

Talous